Mainos

Ruanda-puolustuksen rikosilmoitus Porvoon laamannista kuivui kokoon

Poliisi ei tutki väitettä, jonka mukaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden laamanni Lars Karlsson ja kihlakunnansyyttäjä Tom Laitinen syyllistyivät rikokseen ottamalla vastaan kidutuksella hankittua todistelua. Tutkintapyynnön oli tehnyt oikeustieteen maisteri Ville Hoikkala, joka johtaa joukkotuhonnasta syytetyn, Porvoossa asuvan ruandalaismiehen puolustusta.

Hoikkalan mukaan rikos tapahtui viime lokakuussa Ruandassa, jossa silloinen Porvoon käräjäoikeus kuuli syyttäjän todistajia joukkotuhontaoikeudenkäynnissä. Hoikkala teki tutkintapyynnön lokakuussa mutta ei ole halunnut pitää asiaa viime aikoina esillä.

Länsi-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Sakari Juurikkala päätti 16. helmikuuta, että poliisi ei tutki asiaa. Juurikkala perusteli päätöstään sillä, ettei Hoikkala ollut esittänyt väitteensä tueksi näyttöä.

Hoikkala huomautti jo oikeudenkäynnissä, että todistajaa on kidutettu, kun tämä virui ruandalaisessa vankilassa. Oikeus arvioi tuolloin, että todistajaa voitiin kuulla. Laki kieltää kidutuksella hankitun todistelun vastaanottamisen.

Hoikkalan tekemää tutkintapyyntöä edelsi se, että jutun syyttäjät kertoivat harkitsevansa rikosilmoitusta Hoikkalasta. Eräs todistaja väitti Hoikkalan yrittäneen lahjoa häntä. Syyttäjät eivät koskaan tutkintapyyntöä tehneet.

(18.11.2009)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.