Mainos

Ruokapalvelun työntekijä ryösti vanhuksen Helsingissä

Poliisi epäilee ruokapalvelun työntekijää asiakkaanaan olleen 92-vuotiaan naisen ryöstöstä. Kaksi naamiomiestä tunkeutui vanhuksen asuntoon iltapäivällä 20. huhtikuuta ja tyrkkäsi rollaattoria käyttäneen naisen kumoon eteisen lattialle.

Miehet ryöstivät nopeasti naisen piirongin laatikosta huomattavan summan rahaa. Ryöstön uhri ei saanut fyysisiä vammoja, mutta hän ei päässyt lattialta ylös ilman apua.

Poliisille selvisi, että naisen lompakko oli kadonnut muutamaa päivää aiemmin. Hän oli havainnut sen katoamisen ruokapalvelun päivittäiskäynnin jälkeen.

Poliisin mukaan ruokapalveluyrityksen työntekijä oli saanut tietää naisen rahoista. Hän suunnitteli ryöstön kahden toverinsa kanssa ja ajoi ryöstäjät rikospaikalle. Saaliin rikostoverit jakoivat keskenään.

– Pääsimme epäiltyjen jäljille teknisen ja taktisen tutkintamme ansiosta. Lompakkovarkaus ei suoranaisesti ratkaissut tässä asiassa, rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä sanoo.

Useita lompakkovarkauksia

Poliisi tutkii rikosta törkeänä ryöstönä, koska tekoon liittyy erityistä raakuutta ja julmuutta. Oikeus on vanginnut rikoksesta epäiltyinä kolme alle 20-vuotiasta miestä. He ovat poliisille entuudestaan tuttuja omaisuusrikoksista epäiltyinä.

Tutkimuksissa on muitakin lompakkovarkauksia, joiden kohteina on ollut saman ruokapalvelun asiakkaina olleita vanhuksia.

Ruokapalveluyritys on parin miehen omistama. Helsingin kaupungin liikelaitos Palmia on ostanut siltä ateriapalvelut alihankintana.

Alihankkijoiden ketju

MTV:n uutiset ei tavoittanut virkamatkalla olevaa Palmian cateringpalveluiden johtajaa Maija Lannetta. Hänen sihteerinsä kertoi, että Palmia ei hoida lainkaan aterioiden kuljetuksia vaan ostaa ne Itellalta sekä Pääkaupunkiseudun kuljetustilauskeskukselta KTK:lta. Nämäkin käyttävät alihankkijoita.

Helsingissä on viime aikoina sattunut useita vanhuksiin kohdistuneita ryöstäjä. Poliisi on saanut ne selvitetyiksi.

– Olemme panostaneet niiden tutkintaan erityisesti, Tolvanen kertoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.