Mainos

Rusi-oikeudenkäynti: Ahtisaari kertoi Supo-tapaamisesta

Alpo Rusi-oikeudenkäynnin odotetuin todistaja presidentti Martti Ahtisaari kertoi, että Supon päällikkö Seppo Nevala informoi häntä Rusin vakoiluepäilyistä helmikuussa 2002. Ahtisaaren lisäksi päivän aikana on kuultu muitakin nimekkäitä todistajia.

Presidentti Martti Ahtisaari todisti tänään Helsingin käräjäoikeudessa suurlähettiläs Alpo Rusin valtiota vastaan ajamassa vahingonkorvausjutussa. Oikeussali oli tupaten täynnä. Presidentiltä tarkastettiin ensin henkilötiedot ja hän valitsi todistajan vakuutuksen.

Alpo Rusin asianajaja Zacharias Sundström meni suoraan asiaan. Ahtisaari oli tavannut suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan 18. helmikuuta 2002 eli kolme kuukautta ennen kuin Supo aloitti esitutkinnan.

- Ymmärsin, että minua haluttiin entisenä presidenttinä informoida. En tehnyt muistiinpanoja, mutta muutaman ranskalaisen viivan, Ahtisaari sanoi.

Niiden mukaan Rusi oli värvätty vuonna 1969 ja hän kävi pyydykseen 1976. Huomautuksena oli merkitty muistiin, että "rikoksena vanhentunut". Käräjäoikeuden puheenjohtaja Riitta Wirilander tiedusteli mitä vanhentumiskommentti tarkoitti.

- Ei ollut puhetta mitä se merkitsee.

Ahtisaari kertoi kantaneensa muistilappua lompakossaan ja leikanneensa siitä varmuuden vuoksi nimet ja päivämäärän pois.

- Ei minulle jäänyt oikein tulkintaa. Olin yllättynyt ja hämmästynyt. Olimme tehneet yhdessä töitä ja arvostin häntä.

Ahtisaari asteli todistajan paikalle heti aamuyhdeksältä ja todistaminen oli ohi noin varttitunnissa. Presidentin näkeminen oikeussalissa on äärimmäisen harvinaista. Presidentti Risto Ryti oli 1940-luvulla mukana sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä mutta syytettyjen penkillä.

Ahtisaari otti kantaa Alpo Rusin puolesta

Presidentti Martti Ahtisaari otti oikeussalin ulkopuolella kantaa Alpo Rusin puolesta.

- Minusta tässä testataan sitä, kun tiedämme mikä lopputulos on ollut, onko Suomi oikeusvaltio vai ei. Sitä seurataan myös maan rajojen ulkopuolella. Minusta on tärkeää, että asia saadaan järjestykseen ja myös Supolle työrauha, Ahtisaari sanoi.

Hän kertoi tulleensa mielellään todistamaan jutussa.

- Jos on niin, että tässä on tapahtunut, niin kuin näyttää tässä nimenomaisessa tapauksessa, virheitä, niin minusta olisi paljon reilumpaa, että se tunnustettaisiin.

- Minä arvostan Supon toimintaa. Olen ollut yhteistyössä presidenttikautena ja saanut heiltä tukea kansainvälisissä tehtävissä. Mutta tässä tapauksessa tämä toivottavasti saadaan pois päiväjärjestyksestä, Ahtisaari toteaa.

Kummolakin todisti

Kalervo Kummola 28.08.

Aamupäivällä salissa kuultiin suljetuin ovin Supon vastavakoilupäällikköä Harri Sarvantoa. Istunto jatkui sen jälkeen avoimena. Entinen kansanedustaja ja Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola todisti Rusin puolesta vuotoasiassa.

Järeän Kummolan anti oli odotuksiin nähden niukkaa. Rusin tiimi tenttasi salissa häneltä mitä eduskunnan käytävillä ja muissa paikoissa oli Rusista puhuttu. Kummola sanoi, ettei hän edes varmasti tiennyt kummasta Rusista oli puhe, kun keskusteluissa heitettiin Rusin olevan "aikamoinen veijari".

Entinen kansanedustaja ei muistanut todistuksessaan päivämääriä, vaan sanoi tarkkojen tietojen löytyvän polisin kuulustelupäiväkirjoista.

Eero Lankia 28.08.

Lankia: Puoluejohto eväsi eduskuntavaaliehdokkuuden

Keskustan entinen puoluesihteeri Eero Lankia todisti hänkin iltapäivällä Alpo Rusin vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. Lankia kertoi oikeussalissa, että Koillissanomien päätoimittaja Pertti Kokko otti yhteyttä häneen huhtikuussa 2002. Lankian mukaan Kokko soitti hänelle kertoakseen Rusiin kohdistuvasta epäilystä.

- Hän ikään kuin varoitti minua siitä, että voiko Rusi asettua eduskuntavaaliehdokkaaksi, Lankia sanoi.

Lankia ei kysynyt, mistä Kokko oli tiedon saanut. Puoluesihteeri Lankia oli heti samana päivänä yhteydessä keskustapuolueen silloiseen puheenjohtajaan Esko Ahoon.

- Aho oli jo tietoinen epäilyksestä, tiettävästi hän oli kuullut sen virallisemmasta lähteestä.

Lankia kertoi Rusin vakoiluepäilystä Esko Ahon lisäksi myös keskustan uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pekka Reposelle.

- Varoitin häntä ehdokkuuden jäihin pistämisestä, sillä Alpo Rusiin näytti kohdistuvan tiettyjä epäilyjä.

Puheenjohtaja Ahon linjaus oli, että Rusi ei voi asettua keskustan ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, jos huhuissa on perää. Kesäkuussa puoluejohto viestitti Rusille, että häntä ei voi asettaa eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2003 vaaleissa.

Stasi-tutkija ei saavu oikeuteen

Saksan Stasi-arkistoja hoitavan viranomaisen BStU:n päätutkijaa ei nähdä oikeudessa Rusin ajamassa vahingonkorvausjutussa. Kuulemisen peruuntuminen selvisi tänään.

Alun alkaen Helmut Müller-Enbergsia piti kuulla oikeudessa jo eilen. Hän jäi tuolloin saapumatta Suomeen Rusin avustajakunnan mukaan "hallinnollisen ongelman" takia.

Müller-Enbergsin näkemyksiä on kuitenkin oikeuden käytössä Rusin avustajakunnan nimeäminä kirjallisina todisteina.

(MTV3-Jarkko Sipilä)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.