Mainos

Ryöstöä yrittäneen matka päättyi ojaan

Naamioitunut mies koetti viedä rahaa Siwan kassasta Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla illalla. Mies oli yrittänyt repiä kassalipasta itselleen sen jälkeen, kun myyjä ei ollut vaateista huolimatta antanut hänelle rahaa.

Epäonnistuttuaan aikeissaan mies oli lähtenyt liikkeestä ja noussut sen pihalla olleeseen henkilöautoon, joka poistui paikalta.

Kotvan kuluttua poliisi sai tiedon henkilöauton ulosajosta Haapaveden Leskeläntieltä. Kyseessä oli sama auto, jonka kyydissä naamiomies oli poistunut Siwan pihalta.

Auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,69 promillen lukemat. Hän ja kaksi matkustajaa olivat kaikki loukanneet itseään ulosajossa, ja heidät kuljetettiin hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Rikosvyyhtiä tutkitaan ryöstön yrityksenä, rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.