Mainos

Saarioinen teurasjätekohusta: Esitutkinnan tulos ei yllättänyt

Poliisin esitutkinnan tulos Saarioisten Jyväskylän teurastamolla vuosikausia jatkuneesta teurasjätteen lainvastaisesta käsittelystä ei yllättänyt yhtiöntoimitusjohtajaa.

– Ei se ollut yllätys. Poliisin tutkinnassa ei tullut esiin mitään uutta, mitä ei ollut saatu talon sisäisessä tutkinnassa selville, toteaa Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä.

Hän pitää poliisin tekemää selvitystä asiasta syvällisenä.

– Poliisi on tehnyt laajan esitutkinnan. Olen lukenut materiaalin ja se pitää paikkansa. Meillä on ollut selvät ohjeet ja niitä vastaan on toimittu.

Mäkelän mukaan rehulakirikkomuksesta epäillyt kolme teurastamon johtoon kuuluvaa miestä ovat edelleen Saarioisten palveluksessa.

– Nyt odotamme mitä jatkotoimia tulee, nostetaanko syytteitä vai ei, Mäkelä toteaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.