Mainos

Salon arvokuljetusryöstö osin syyteharkintaan – osa epäillyistä yhä kateissa

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi helmikuun lopussa tapahtuneen Salon arvokuljetuksen ryöstöyrityksen esitutkinnan. Kolmen epäillyistä on yhä kateissa.

Tapaus siirtyy neljän henkilön osalta syyteharkintaan huomenna. Rikoksesta epäiltyinä on edelleen vangittuna neljä henkilöä.

– Esitutkinta on ollut hyvin laajaa ja siihen liittyvää esitutkinta-aineistoa on paljon. Keskusrikospoliisin Länsi-Suomen yksikkö on tehnyt mittavaa ja arvokasta yhteistyötä eri paikallispoliisin yksiköiden ja Keskusrikospoliisin omien yksiköiden kanssa, poliisi kertoo tiedotteessa.

Rikoskokonaisuuteen on toistaiseksi liitetty seitsemän henkilöä. Esitutkinnan aikana poliisi on saanut selville muita rikokseen liittyviä pienempiä rikoksia, joista on epäiltynä kolme muuta henkilöä. 

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että kaikkia rikoksen osallisia ei vielä ole tavoitettu.

– Tältä osin tutkintaa jatketaan edelleen, poliisi kertoo.

Ammattimainen ryöstöyritys meni pieleen

Arvokuljetusryöstöyritys tapahtui Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä Suomusjärvellä viime helmikuussa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan ryöstäjiä oli viidestä kuuteen henkilöä, jotka olivat naamioituneet ja pukeutuneet tummansinisiin haalareihin ja keltaisiin huomioliiveihin.

Ryöstäjillä oli myös nähty konepistooli ja käsiase. Arvokuljetusautoa kohti oli myös ammuttu.

Ryöstäjät olivat tukkineet tien pystäyttämällä kuorma-auton ajoradan oikeanpuoleiselle ajokaistalle ja Saab 9000 -henkilöauton keskelle ajorataa. Henkilöauto oli myös sytytetty tuleen muun liikenteen estämiseksi. 

Poliisin tutkinnassa selvisi myöhemmin päivän aikana, että ryöstäjät eivätb olleet onnistuneet saamaan kohteena olleesta G4-yhtiön arvokuljetuksesta ryöstösaalista.

Poliisi otti maaliskuussa kiinni viisi henkilöä epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Näistä henkilöistä neljä vangittiin ja he ovat edelleen vangittuina. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.