Mainos

Seinäjoen murhareissun taustalta löytyi huumausainerikos: "Myyntiin liittyviä pieniä tapauksia"

Kolme miestä on vangittuna käräjäoikeuden päätöksellä epäiltynä murhan yrityksestä Seinäjoella. Poliisin mukaan tutkinta on edennyt hyvin, sillä kolmikko on tehnyt yhteistyötä poliisin kanssa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Harri Teivaanmäki kertoo MTV Uutisille, että tapahtumien kulku on selvinnyt osallisten kertomana. Hän ei kuitenkaan kerro tapahtumista tässä vaiheessa tarkemmin mitään, sillä tutkinta on yhä kesken.

Vangituista 30-vuotiasta miestä epäillään murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta, 26-vuotiasta miestä murhan yrityksestä ja 18-vuotiasta miestä murhan yrityksestä ja huumausainerikoksesta.

Poliisi epäilee, että kolmikko lähti tieten tahtoen murhareissulle, mutta erehtyi henkilöstä.

– Aivan täysin sivullinen henkilö on ollut kohteena. Syyttä suotta joutunut uhriksi, hän kertoo.

Ampumavälikohtaus tapahtui Uppan lähiössä ulkona myöhään illalla alueella olevien talojen pihamaalla. Olosuhteet, kuten pimeys, eivät kuitenkaan Teivaanmäen mukaan selitä erehtymistä, jolle ei ole löytynyt tarkkaa syytä.

– Ei se nyt varmastikaan mikään normaali tilanne ole, kun mennään henkilöä niin sanotusti tappamaan. Kyllä siinä varmasti on stressiä ollut tilanteessa, hän pohtii.

Motiivi on pitkälti selvillä

Tutkinnan yhteydessä on tullut ilmi joitakin muita asianomistajia ampumistapahtumaan liittyen, mutta vain yksi sai tilanteessa vammoja.

– Ei isoa määrää kuitenkaan, Teivaanmäki tarkentaa asianomistajien määrää.

Hänen mukaansa motiivi on käytännössä selvinnyt esitutkinnan aikana, mutta koska tutkinta on yhä kesken, hän ei voi kertoa enempää. Teivaanmäki ei kommentoi, voisiko tilanne liittyä velanperintään. Hän ei kommentoi myöskään sitä, olivatko miehet poliisille ennestään tuttuja.

Huumausainerikos, josta 18-vuotiasta miestä epäillään, tuli ilmi samaan aikaan ampumavälikohtauksen kanssa. Teivaanmäen mukaan kyseessä ei ole laaja huumejuttu, vaan tapauksen yhteydessä on selvinnyt yksittäisiä pieniä tapahtumia.

– Huumausaineen myyntiin liittyviä, hän selventää.

Teivaanmäki ei kommentoi myöskään sitä, millainen huume on kyseessä.

Välikohtauksessa käytetylle aselle ei löytynyt lupaa, joten tapauksessa tutkitaan myös ampuma-aserikosta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.