Mainos

Seinäjoen teinisurmasta epäilty mielentilatutkimukseen

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on määrännyt Seinäjoen teinisurmasta epäillyn 15-vuotiaan tytön mielentilatutkimukseen. Mielentilatutkimus määrättiin poikkeuksellisesti jo ennen syytteen nostamista.

Käräjäoikeus käsitteli asiaa rikoksesta epäillyn aloitteesta tänään. Oikeus katsoi asian esitutkinnan edenneen siihen pisteeseen, että määräys asiasta voidaan antaa. 

Tutkimuksen aloittamisella ennen syytteen nostamista pyritään nopeuttamaan oikeusprosessia ja saamaan rikosjuttu pääkäsittelyyn mahdollisimman nopeasti ilman turhia viiveitä.

Osaltaan asiaan vaikutti epäillyn ikä, sillä alaikäisiä koskevissa asioissa viranomaisilla on velvollisuus saada asia käsiteltyä mahdollisimman nopeasti.

– Asia ei ole yllättävä, sillä asiasta on ollut keskustelua jo ensimmäisestä vangitsemiskäsittelystä lähtien. Kovin yleisiä tällaiset päätökset eivät kuitenkaan ole, Esa Uusi-Kakkuri Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo.

Voi nopeuttaa käsittelyä merkittävästi

Mielentilatutkimuksen suorittaminen kestää keskimäärin yli 56 vuorokautta. Syytteen nostamisen määräaika asiassa on 28. heinäkuuta mennessä.

– Päätös voi nopeuttaa asian pääkäsittelyyn ottamista jopa kuukaudella, Uusi-Kakkuri arvioi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrää laitoksen, jossa tutkimus tehdään, ja suunnittelee tutkimuksen toteuttamisaikataulun.

15-vuotiaan tytön epäillään surmanneen luokallaan olleen tytön Seinäjoen Joupin kaupunginosassa huhtikuussa. Teinityttö surmattiin poliisin mukaan teräaseella.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.