Mainos

Shekkihuijaukset pyörivät nyt taidemaailmassa

Viime vuosina autokauppoja kiusanneet huijaukset ovat siirtyneet nyt myös taidekauppaan.

Miltä kuulostaa? Ulkomailta tulee sähköpostiviesti, jossa halutaan ostaa suomalaiselta taiteilijalta taulu ja pyydetään yhteystietoja shekin lähettämiseksi. Yhteystiedot lähetetään, shekki saapuu postissa, mutta se on kirjoitettu suuremmalle summalle kuin oli sovittu. Ostaja pyytää myyjää palauttamaan takaisin "vahingossa" maksetut ylimääräiset rahat. Koska shekki on tullut ja mahdollisesti jo viety pankkiin, taiteilija palauttaa osan summasta. Kun paperinpala osoittautuu katteettomaksi, pankki vaatii vielä shekin lunastajalta rahoja takaisin.

Kuvataiteilija Amalia Toivonen on saanut galleriansa sähköpostiin useita samantyyppisiä viestejä viimeisen kolmen vuoden aikana. Michelle Brown -niminen hahmo yahoo-osoitteesta halusi ostaa yhden Amalian tauluista, jonka oli nähnyt gallerian nettisivuilla.

Viesti oli lyhyt; ostaja nimesi haluamansa taulun ja kehotti Amaliaa lähettämään vastauksen maksujärjestelyjä varten.

- Kyllähän tämä tunnistettiin huijausviestiksi, mutta aina ei kuitenkaan voi olla täysin varma. Niinpä vastasimme ihan ystävällisesti ja ilmoitimme taulun hinnan sekä maksutapamme ja -ehtomme, kertoo Amalia Toivonen. - Seuraava viesti paljasti, että samasta huijausyrityksestä on kyse kuin aikaisemminkin.

Taulunostaja aloitti selittelyn seuraavassa postissaan. Hän olikin valitettavasti nyt työmatkalla, eikä voinut henkilökohtaisesti hakea ostostaan. Entäpä jos hänen ystävänsä hakisikin taulun. Viestin lopussa innokas taiteensuosija pyysi myyjää lähettämään vielä tarkan nimensä, osoitteensa ja puhelinnumeronsa, jotta hän saa shekin kirjoitettua.

Toivonen ei halunnut enää vastata sähköpostiin.

Shekillä etumatkaa hämärille asiakkaille

Huijaus on tuttu jo usean vuoden takaa internetin automyyntipalstoilta. Jo vuonna 2006 useat netissä autojaan kaupanneet suomalaiset saivat merkillisiä yhteydenottoja ja liian suuriksi kirjoitettuja shekkejä. Samanlaisia huijausviestejä on tullut myös moottoripyöriä, veneitä ja jopa lemmikkieläimiä netissä kaupanneille ihmisille.

Shekkihuijaus perustuu siihen, että pankilta kuluu yleensä viisi pankkipäivää shekin katteen tai oikeellisuuden varmistamiseen. Näin huijari saa runsaan etumatkan poistuakseen näyttämöltä, parhaassa tai pahimmassa tapauksessa rahaa taskussaan.

- Epäilysten pitäisi herätä jo siinä vaiheessa, jos joku kirjoittaa sovittua suuremman shekin, sanoo Finanssialan keskusliiton vahingontorjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen. - Itse en lähettäisi mitään tavaraa minnekään ennen kuin rahat ovat tulleet tilille tai sovitulle summalle kirjoitettu shekki on varmennettu.

Karhusen mukaan shekit saattavat hämmentää monia suomalaisia. Varsinkin nuoremman sukupolven edustajista monikaan ei ole välttämättä koskaan pitänyt kädessään shekkiä.

- Suomessa on äärimmäisen harvinaista maksaa shekeillä, Karhunen muistuttaa.

Shekkiä ei kannata koskaan hyväksyä maksutavaksi tuntemattomalta ulkomaiselta osapuolelta. Jos ulkomaisen maksajan kanssa sovitaan shekin käyttämisestä maksuvälineenä, on ostajalta vaadittava pankkishekki.

Shekkiin liittyy kuitenkin aina riski katteettomuudesta. Ikävä tilanne on valmis, jos liian suureksi kirjoitetusta shekistä palautetaan ylimääräinen osa heti lunastuksen yhteydessä ja shekki osoittautuukin myöhemmin väärennetyksi tai katteettomaksi. Menetyksestä vastaa silloin shekin lunastaja.

Amalia Toivonen säästyi taloudelliselta tappiolta, mutta tietää joidenkin tuttaviensa menneen lankaan.

- Monet eivät halua hyväuskoisuudestaan hiiskua. Vaikka internetin taiteilijafoorumeissa paljon liikunkin, niin aika vähän siitä on puhetta, Toivonen sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.