Mainos

Sisäministeri Räsänen pöyristyi uusista nimistä

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) sanoo, että tiedot suomalaispoliitikkojen ja kulttuurivaikuttajien nimien päätymisestä poliisin epäiltyjen rekisteriin kuulostavat pahalta.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero: Henkilön nimi voi päätyä rekisteriin myös asianomistajan ominaisuudessa, esimerkiksi silloin, jos jotakuta uhataan vakavasti.  

Suomen Kuvalehti uutisoi tänään, että rekisterissä olisivat olleet muun muassa poliitikot Matti Vanhanen (kesk) ja Ilkka Kanerva (kok) sekä taiteilija Vesa-Matti Loiri.  

Räsänen kommentoi STT:lle, että on pöyristyttävää kuulla, että tällaisia nimiä on rekisterissä ollut.  

Ministeri kuitenkin muistuttaa, että rekisterin valvontaa on jo tehostettu ja tietojen kirjaamisen pelisääntöjä tiukennettu.

Paatero: Selvytys vie kuukausia

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei halua ottaa kantaa poliisin epäiltyjen rekisterin yksittäisiin nimiin.

Paatero kuitenkin sanoo STT:lle, että rekisteri selvitetään pohjamutia myöten ja merkinnät tarkastetaan. Selvitystyö on alkanut vuodenvaihteessa, ja Paatero arvioi sen kestävän useita kuukausia.

Hän huomauttaa, että henkilön nimi voi päätyä rekisteriin myös asianomistajan ominaisuudessa, esimerkiksi silloin, jos jotakuta uhataan vakavasti.  

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.