Mainos

Sisarussurmat ovat Suomessa erittäin harvinaisia

Asiantuntijan mukaan valtaosa sisarussurmista liittyy aikuisten ryyppykiistoihin.

Sisarussurma on perheen sisäisistä henkirikoksista kaikkein harvinaisin, kertoo rikostutkintapsykologiaan erikoistunut Suomen Akatemian tutkija, kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen.

Häkkäsen kymmenen vuoden ajalta keräämässä henkirikosaineistossa kaikki sisaruksensa surmanneet ovat olleet miehiä. Valtaosa sisarussurmista liittyy aikuisten veljesten välisiin ryyppykiistoihin.

- Se, että henkirikos kohdistuu sisarukseen, on lähtökohtaisesti harvinaista. Että tekijä on alle 20-vuotias, on vielä harvinaisempaa. Nämä ovat ihan yksittäistapauksia nämä nuorten sisaruksiin kohdistuneet henkirikokset.

Häkkäsen mukaan nuorten tekemät perheen sisäiset henkirikokset liittyvät yleensä vakaviin mielenterveysongelmiin.

- Sisaruksiin on usein näissä tapauksissa kohdistunut psykoottisia harhaluuloja. Nuori ajattelee esimerkiksi, että samassa taloudessa elävä sisarus on uhka, ja pelkää tätä. Psykoottisen henkilön tekemä henkirikos kumpuaa yleensä vainon- ja pelontunteesta.

Häkkänen ei ota kantaa Kotkan tapaukseen, koska ei tunne sitä. Hän painottaa, että harva mielenterveysongelmista kärsivä käyttäytyy väkivaltaisesti.

Häkkäsen tiedot perustuvat henkirikosaineistoon, jossa on analysoitu henkirikoksista tuomittujen mielentilalausuntoja vuosien 1995-2004 välillä. Häkkäsen mukaan aineisto edustaa 73:a prosenttia kaikista henkirikoksista Suomessa tuona aikana. Hän pitää aineistoa yleistettävänä.

Aineiston 689 surmasta kahdessa tapauksessa surmaaja oli alle 20-vuotias henkilö ja henkirikos kohdistui sisareen.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.