Mainos

Siwa-ryöstäjiä jäi kiinni

Poliisi on ottanut kiinni 19-vuotiaan miehen, jota epäillään Lappeenrannan Lavolassa sijaitsevan Siwa-kaupan ryöstöstä.

Kauppa ryöstettiin viikko sitten iltakymmenen aikaan. Ryöstäjä uhkasi myyjää teräaseella ja sai mukaansa rahaa. Myyjä ei loukkaantunut ryöstössä.

Miestä epäillään törkeästä ryöstöstä.

Myös toinen Siwa-ryöstäjä on jäänyt kiinni, kun poliisi otti eilen kiinni vuonna 1995 syntyneen miehen. Häntä epäillään Oulun Kaakkurissa sijaitsevan Siwan ryöstöstä.

Mies on tunnustanut teon, ja hänet on pidätetty.

Poliisi ei vielä ole löytänyt toista ryöstäjää.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.