Mainos

SK: Suomen tulli paljasti kansainvälisen organisaation – huumeita yli 12 tonnia

Suomen Tulli on paljastanut laajan kansainvälisen huumeorganisaation. Organisaatio kuljetti ja levitti jopa yli 12 000 kiloa huumeita useisiin Euroopan maihin.

Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti.

Salakuljetuksista vastasi Kuvalehden mukaan ulkomaalainen mies rikoskumppaninsa kanssa toimeksiantajien määräyksistä.

Suomen Kuvalehden lukuisista lähteistä varmistamien tietojen mukaan mies salakuljetti kumppaninsa kanssa vaarallisia huumausaineita, kuten heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia ja hasista.

 

Suomeen tuotiin vuoden 2015 jälkeen usealla eri kerralla yhteensä yli sata kiloa amfetamiinia, kokaiinia ja hasista.

Tulli otti ulkomaalaisen miehen kiinni helmikuussa. Häntä syytetään kahdeksasta törkeästä huumausainerikoksesta.

Mies oli ajautunut toimintaan taloudellisten vaikeuksien ja ylisuuren velan seurauksena.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.