Mainos

SPR:n työntekijä: Vastaanottokeskuksessa kahta puukottaneen psyykkisistä ongelmista tiedettiin

Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksessa torstai-iltana kahta ihmistä puukottanut ja kolmatta veitsellä uhkaillut irakilaismies on kärsinyt psyykkisistä ongelmista, kerrotaan SPR:stä.

Järjestön Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja kertoo MTV Uutisille, että Suomen lainsäädäntö kuitenkin rajoittaa turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia saada apua.

Kotkan Laajakosken vastaanottokeskuksessa sattui torstai-iltana vaarallinen välikohtaus, kun vuonna 1989 syntynyt irakilaismies puukotti kahta ihmistä ja piti veitseä kolmannen kaulalla.

Poliisi pidätti miehen ja tapausta tutkitaan tapon yrityksenä, törkeänä pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena. Miehen uhriksi joutuneet olivat turvapaikanhakijoita. Uhrien vammat eivät olleet hengenvaarallisia.

SPR:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio kertoo, että miehen tiedettiin kärsivän psyykkisistä ongelmista jo aiemmin. 

– Hänellä on ollut aggressiivisen tapaista käyttäytymistä jo aiemmin. Silloin hänen kanssaan on keskusteltu ja käyty asioita läpi. En kuitenkaan tiedä tarkemmin, minkä tyyppistä oireilua se on ollut.

– On ollut tiedossa, että tämän tyyppistä käyttäytymistä on ollut. Ei kuitenkaan yhtä vakavaa (kuin nyt).

Laki rajoittaa avunsaantia

Vainion mukaan vastaanottokeskuksissa pyritään auttamaan mielenterveysongelmista tai traumaattisista kokemuksista kärsiviä turvapaikanhakijoita kaikin käytettävissä olevin keinoin. Turvapaikanhakijoiden lainsäädännöllinen asema kuitenkin rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan saada apua.

– Aina kun jonkinlaisia oireita pyrkii pintaan tai on poikkeavaa käytöstä, asioita selvitellään meidän työntekijöiden voimin. Lähinnä terveydenhoitajat ja sosiaalityöntekijät käyvät näitä asianosaisen asukkaan kanssa läpi. Osa tapauksista on sellaisia, että näillä eväillä voidaan heitä auttaa.

– Tarvittaessa asiakas lähetetään asiantuntijoiden arvioitavaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että turvapaikanhakijoilla ei ole käytettävissä samaa palvelupalettia kuin meillä suomalaisilla. Lainsäädännöstä johtuen akuutit asiat hoidetaan. Se jossain määrin rajoittaa auttamistoimenpiteitä.

"Kesä on mennyt varsin rauhallisesti"

Vainion mukaan SPR harkitsee irakilaismiehen siirtämistä toiseen vastaanottokeskukseen torstai-illan tapahtumien johdosta.

– Kun viranomaiset ovat selvittäneet tapauksen, käymme vastaanottokeskuksen puolelta miettimään, onko tämä nimenomainen keskus oikea paikka hänelle vai löytyisikö soveliaampi paikka jostain muualta.

– Meillä on SPR:n keskuksissakin ympäri Suomea yksikköjä, jotka ovat erityisesti keskittyneet tällaisiin ongelma-asiakkaisiin. Siirto on mahdollinen ja tällaisen tapahtuman jälkeen jopa erittäin todennäköinen.

Vainion mukaan kuluvan vuoden aikana Suomeen saapuneiden ja tällä hetkellä turvapaikkapäätöstään odottelevien pakolaisten suuresta määrästä huolimatta vastaanottokeskuksissa ollaan vältytty suuremmilta ongelmilta.

– Kielteisten päätösten vaikutusta vastaanottokeskusten ilmapiiriin on yritetty ennakoida. On arvioitu, että se kiristää ilmapiiriä ja voi nostaa pintaan turhautumisen ja pettymyksen tunteita.

– Toistaiseksi tämä kesä on kuitenkin mennyt varsin rauhallisesti. Voisi sanoa, että pelättiin ehkä isompiakin reaktioita kuin tosiasiassa on tullut. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.