Mainos

SSS: Salon löytövauvan äidille tuomio, muttei rangaistusta

Talon edustalle vauvansa Perttelissä viime lokakuussa hylännyt nainen on saanut tuomion heitteillepanosta, kertoo Salon Seudun Sanomat. Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei kuitenkaan määrännyt teosta rangaistusta.  

Nainen jätti noin kuukauden ikäisen poikavauvansa kerrostalon pihapenkille fleecehuopaan käärittynä. Lapsi ehti olla penkillä muutaman tunnin, ennen kuin hänet löydettiin. Poliisi löysi äidin myöhemmin yleisövihjeiden perusteella.  

Salon Seudun Sanomien mukaan käräjäoikeus käsitteli tapausta kirjallisesti ja antoi ratkaisustaan julkisen selosteen. Jutun asiakirjat määrättiin salaisiksi 60 vuodeksi.  

Oikeuden mukaan nainen on kärsinyt voimakkaasta henkisestä kriisistä ja hänen tavoitteenaan on ollut saattaa lapsi parempaan hoitoon.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.