Mainos

Suomalaisen miehensä murhanneelle naiselle tuomio Jamaikalla

Suomalainen lääkäri murhattiin Jamaikalla lokakuussa 2005.

Suomalaisen lääkärimiehensä Jamaikalla kaksi vuotta sitten murhannut nainen on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen paikallisessa oikeusistuimessa. Asiasta kertoi tiistain Ilta-Sanomat.

Ulkoministeriöstä vahvistettiin STT:lle, että nainen on todettu syylliseksi. Tuomio luettiin 28-vuotiaalle jamaikalaisnaiselle maanantaina.

Teko tapahtui lokakuussa 2005. Lääkäri oli tulossa vaimonsa kyydissä lentokentältä, kun toinen auto törmäsi heidän peräänsä. Vaimo pysäytti auton ja nousi ulos tarkistelemaan kolhuja. Lääkärin astuessa ulos autosta häntä ammuttiin kylmäverisesti päähän.

Teosta epäiltiin myös vaimon miesystävää, mutta valamiehistö totesi hänet syyttömäksi. Teon motiivina oli ilmeisesti raha.

Tuomittu nainen voi hakea ehdonalaiseen pääsyä aikaisintaan 21 vuoden kuluttua.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.