Mainos

Suomen maksettava korvauksia kahdelle kaksoisrangaistuksesta

Suomi joutuu maksamaan kahdelle miehelle korvauksia kaksoisrangaistuksesta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi, että miehiä oli rangaistu kahdesti samasta asiasta. Ihmisoikeussopimukset kieltävät tämän.

Kantajat saivat rikostuomiot veropetoksesta tai törkeästä veropetoksesta, ja lisäksi heille määrättiin verojen lisämaksu. Suomi joutuu korvaamaan molemmille miehille 3 000 euroa ja lisäksi kuluja.

Sen sijaan kahdessa muussa tapauksessa EIT katsoi, ettei Suomi ollut rikkonut kieltoa kaksoisrangaistavuudesta. Toisessa tapauksessa kantajalla olisi EIT:n mukaan ollut mahdollisuus estää veroseuraamus valittamalla siitä.

Kieltoa ei myöskään rikottu tapauksessa, jossa toisessa prosessissa oli kyse ihmisestä ja toisessa yrityksestä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.