Mainos

Suomen pisintä elinkautista takana jo 21 vuotta - vapaus koittaa keväällä

MTV3 Uutisten selvityksen mukaan elinkautiset vankeustuomiot ovat kovenemassa. Keskimäärin tuomiota istutaan noin 15 vuotta.

Suomen vankiloissa on tällä hetkellä ainoastaan yksi vanki, joka on istunut elinkautistaan yli 20 vuotta.

Lieksassa vanhuksen kotiin tunkeutunut ja tämän raa'asti puukottanut 25-vuotias muurari tuomittiin murhasta vuonna 1990. Ensi maaliskuussa vapaus koittaa - 22 vuoden jälkeen.

Vankeus on ollut poikkeuksellisen pitkä. Keskimääräinen elinkautistuomio kestää MTV3 Uutisten selvitysten mukaan 14,7 vuotta.

Yli kaksikymmentä vuotta istuneen vangin tapauksessa on erikoista se, ettei hän ole pyytänyt päästä vapauteen vasta kuin 2000-luvun loppupuolella. Sekä presidentti että Helsingin hovioikeus ovat aiemmin kieltäytyneet vapauttamasta miestä, presidentti vieläpä kahdesti. Mies oli tuomittu vankeuteen jo ennen 1990 tekemäänsä henkirikosta.

Tuomion kestoissa suuria eroja

Helsingin hovioikeus vapauttaa elinkautisvankeja muun muassa Rikosseuraamuslaitoksen kustakin vangista antaman lausunnon perusteella. Päätösten perusteet ovat salaisia.

MTV3 Uutiset tutki kaikki hovioikeuden päätökset elinkautisvankien vapauttamisista. Yli seitsemästäkymmenestä hakemuksesta 28:ssa vapauttamiseen oli suostuttu. Hajontaa oli paljon: tuomiot olivat 12-22 vuotta.

– Jos on hyvin poikkeuksellisessa elämäntilanteessa tehty rikos, ainutkertainen teko, ja vanki on käyttäytynyt asianmukaisesti, niin tällaiset voi päästää minimillä tai lähellä sitä. Mutta sitten niitä, joilla on mennyt vankilassa huonosti ja muutoinkin riskiä löytynyt, niin ei ihan heti päästetä. On tarkoituskin, että tässä on hajontaa, sanoo lakimies Matti Vartia Rikosseuraamuslaitokselta.

Helsingin hovioikeus on hiljattain päättänyt vapauttaa useita poikkeuksellisen pitkään istuneita elinkautisvankeja, mikä nostaa edelleen keskiarvoa.

Miehet istuvat pidempään

Miehet istuvat selvästi naisia pidempään ja vapautuvat keskimäärin toisella yrittämällä, kun naisille yleensä riittää yksi hakemus. Naispuolisia elinkautisvankeja on tällä hetkellä kahdeksan, ja kolme on vapautettu viimeisen neljän vuoden aikana. Kaksi naisvangeista on vapautunut heti 12:n vuoden jälkeen, ja kolmas 14:n karattuaan avovankilasta vain hieman ennen vapautumistaan.

Elinkautisvankien määrä on noussut Suomessa jo useamman vuoden. Nyt vapauteen kävelee vuosittain noin viisi murhasta tuomittua, muutaman vuoden päästä tilanne voi olla toinen. Tällä hetkellä elinkautisvankeja on 170.

Vaarallisuusarvio tiukentaa seulaa

Syyskuun alussa vapauttamista hakevasta vangista on lain mukaan tehtävä aina vaarallisuusarvio, mikä saattaa edelleen pidentää keskimääräistä elinkautista. Vaarallisuusarvion tekee psykiatrinen vankisairaala.

– Kun katsoo näitä vaarallisuusarvioita, niissä on aika paljon tekijöitä, jotka eivät muutu. Tietyllä tavalla voi olla hyvinkin mahdollista, että ne voivat lykätä vapautumista, Matti Vartia arvelee.

Myös tasavallan presidentti voi edelleen halutessaan armahtaa vangin. Presidentti Halonen ei ole kuitenkaan armahtanut ainuttakaan elinkautisvankia yli neljään vuoteen.

Katso Päivi Taljan juttu (Kymmenen uutiset 19.7.2011)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.