Mainos

Suomi joutuu taas maksamaan korvauksia hyväksikäytöstä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on langettanut Suomelle jälleen tuomion epäoikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. EIT:een valitti lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu mies, jonka suomalaisoikeudet olivat todenneet syylliseksi pienen pojan kosketteluun vuonna 1997. Poika oli hoidossa päiväkodissa, jossa mies työskenteli.

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi miehen ensin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen, joka koveni Vaasan hovioikeudessa yli vuoden mittaiseksi ehdottomaksi vankeustuomioksi. Korkein oikeus ei antanut miehelle asiassa valituslupaa.

Oikeudenkäynnissä miestä vastaan esitettiin ainoana todisteena video pojan kuulemisesta perheneuvontakeskuksessa.

Tuomittu ei missään vaiheessa saanut esittää suoraan tai välillisesti kysymyksiä lapselle. EIT:n mukaan valittajan mahdollisuus puolustautua oli todistusaineiston takia niin puutteellinen, ettei hänen oikeudenkäyntinsä voinut olla oikeudenmukainen.

EIT velvoitti Suomen valtion maksamaan miehelle yhteensä 9000 euroa hyvitystä ja oikeudenkäyntikuluja.

Vastaavan tuomion EIT langetti Suomelle vain vajaa kuukausi sitten. Silloinkin kyse oli videonauhoitteiden käytöstä todisteena oikeudenkäynnissä, jossa käsiteltiin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.