Mainos

Suotta vankilaan joutuneen korvaukset jäivät byrokratian rattaisiin

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan valtiolta vaadittavien vahingonkorvausasioiden käsittely tarvitsee selkeyttämistä

Oikeuskanslerille tehdyssä kantelussa kantelija arvosteli viranomaisia, koska hänen vahingonkorvausasiansa käsittely oli viivästynyt viranomaisten siirrettyä asian käsittelyä tarpeettomasti. Kantelija oli vaatinut valtiolta vahingonkorvausta, koska hän joutui suorittamaan sakonmuuntorangaistuksen, vaikka oli jo maksanut kyseiset sakot.

Tapahtuma sattui vuonna 2004. Mies oli maksanut sakot huhtikuussa 2004, mutta joutui kuitenkin neljäksi päiväksi Vantaan vankilaan joulukuussa 2004.

Avustava ulosottomies oli tilittänyt kantelijan maksun virheellisesti. Kantelijan asiaa oli ensin käsitelty Valtiokonttorissa, joka oli siirtänyt asian Rikosseuraamusvirastoon. Tämä oli puolestaan toimittanut asian Oikeusrekisterikeskukselle, joka kuitenkin lähetti kantelijan hakemuksen edelleen oikeusministeriölle.

Ministeriössä asiaa käsiteltiin kahdella eri osastoilla ja se lopulta siirrettiin Etelä-Suomen lääninhallituksen oikeushallinto-osaston käsiteltäväksi, joka maksoi vahingonkorvauksen kantelijalle. Toimivaltaansa arvioidessaan ja asiaa siirtäessään viranomaiset olivat viitanneet useisiin eri säädöksiin.

Mies sai joulukuussa 2005 siis kuitenkin lopulta 500 euron korvauksen vankilapäivistään.

Viranomaiset eivät riittävän huolellisia

Apulaisoikeuskansleri Puumalainen totesi, että kantelijan vahingonkorvausasian käsittelyä siirtäneet Valtiokonttori, Rikosseuraamusvirasto, Oikeusrekisterikeskus ja oikeusministeriö olivat toimineet hallintolaissa säädetyn viranomaisten palvelu- ja yhteistyövelvoitteen vastaisesti. Ne eivät olleet selvittäneet riittävän huolellisesti mikä olisi ollut toimivaltainen viranomainen käsittelemään kantelijan vahingonkorvausvaatimusta.

Apulaisoikeuskansleri Puumalainen on pyytänyt oikeusministeriötä ja valtiovarainministeriötä yhteisesti selvittämään, onko tarvetta selkeyttää tai keskittää valtioon kohdistettavien vahingonkorvausvaatimusten käsittelyä. Ministeriöiden tulee antaa selvityksensä asiasta vuoden loppuun mennessä.

Mies teki kantelun oikeuskanslerille tammikuussa 2006. Asian käsittely oikeuskanslerin virastossa kesti reilu kaksi ja puoli vuotta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.