Mainos

Surmaajakolmikko tunnusti: Uhri hukutettiin, haudattiin ja kaivettiin esiin

Rovaniemen surmatyöstä epäillyt kolme miestä ovat tunnustaneet osallisuutensa henkirikokseen. Kolmikko vangittiin toissa viikon perjantaina todennäköisin syin epäiltynä murhasta.

Poliisi ryhtyi tutkimaan tapausta, kun 27-vuotiaasta miehestä tehtiin katoamisilmoitus 3. heinäkuuta. Poliisi epäili mahdollista henkirikosta ja pidätti neljä päivää myöhemmin kolme 17-20-vuotiasta miestä. Uhrin ruumis löytyi pidätystä seuraavana päivänä.

Poliisin mukaan uhri surmattiin hukuttamalla ja häntä oli myös pahoinpidelty yksityisasunnossa Pullinrannassa tiistaina 29. kesäkuuta. Lopullinen kuolinsyy selviää oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa. Poliisin mukaan epäillyt hautasivat vainajan ensin tapahtumapaikan läheisyyteen ja siirsivät ruumiin myöhemmin autiotaloon 20 kilometrin päähän keskustasta.

Poliisin mukaan surmatyö ei liity huumeisiin tai muuhun rikolliseen toimintaan. Poliisi selvittelee teon motiivia. Poliisin mukaan epäillyt tunsivat uhrin.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.