Mainos

Susien salakaadon tutkinta jatkuu – useita henkilöitä pidätettynä

Poliisi on jatkanut törkeän metsästysrikoksen tutkintaa Keski-Pohjanmaan Perhossa. Perhossa salakaadettiin useita susia viime viikonlopun aikana.

Koti- ja maastoetsintöjen myötä poliisi on löytänyt kolme sutta. Susien raadot toimitetaan jatkotutkimuksiin Eviralle.

Poliisi on pidättänyt viisi henkilöä tapauksen johdosta ja harkitsee lähipäivien aikana mahdollisia vangitsemisia. Lisäksi poliisi on tehnyt viime päivinä kymmeniä kotietsintöjä.

Poliisi epäilee, että kolmen suden ampuminen on ollut suunniteltua. Esitutkinnassa on selvinnyt, että susijahti on ollut käynnissä koko viikonlopun. Jahdissa on käytetty muun muassa moottorikelkkaa ja viestintävälineitä. Poliisin mukaan jahtiin osallistuneet ovat kaikki kokeneita metsästäjiä ja erämiehiä.

Tutkinnan yhteydessä on käynnistetty myös esitutkinta muutamista ampuma-aserikoksista.

Poliisi on tehnyt tutkinnan aikana yhteistyötä Metsähallituksen, Rajavartiolaitoksen sekä Liikkuvan poliisin kanssa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.