Mainos

Suuren ihmiskauppajutun käsittely alkoi Vaasassa

Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa on käynnistynyt tähän saakka laajin ihmiskauppaoikeudenkäynti Suomessa.

Vähäkyröläisen puualan yrityksen työnjohtaja saa syytteen ihmiskaupasta, törkeästä kavalluksesta ja pahoinpitelystä. Hän toi Suomeen 26 kirgisialaista työntekijää, asutti heidät omakotitalonsa alakertaan tai tehtaan sosiaalitiloihin ja teetti pitkää työpäivää.

Syyttäjän mukaan hän myös rajoitti työntekijöiden liikkumisen vapautta ja kielsi ottamasta yhteyttä kantaväestöön. Lisäksi työnjohtaja varasti heidän pankkikorttinsa ja tunnuslukunsa ja vei heidän palkkarahojaan liki 240 000 euron edestä.

Suurehko suomalainen puualan yritys, jonka palveluksessa kirgisialaistaustainen työnjohtaja oli, saa syytteen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Syyttäjän mukaan yritys käytti hyväkseen köyhistä oloista tulevien työntekijöiden tietämättömyyttä ja alisteista asemaa, jätti maksamatta ylityökorvauksia ja laiminlöi vuosilomaoikeuksia.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Vähässäkyrössä vajaan neljän vuoden aikana vuosina 2008-2012.

MTV3 seuraa oikeudenkäyntiä Vaasassa, jossa paikalla ovat ennakkotietojen mukaan myös lähes kaikki 26 kirgisilaista työntekijää.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.