Mainos

Syöpäsairaiden keräyshuijauksesta ehdotonta vankeutta

Syöpäsairaiden nimissä varoja kerännyt Simo Laakso on tuomittu kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä petoksesta. Helsingin hovioikeus korotti tänään antamallaan ratkaisulla miehen aiemmin käräjillä saamaa tuomiota. Helsingin käräjäoikeus langetti huijarille reilu vuosi sitten vuoden ehdollista vankeutta.

Hovioikeus katsoi, ettei Helsingin käräjäoikeuden langettama vuoden ehdollinen tuomio ole oikeassa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen. Hovioikeuden mukaan Laakso teki keräyspetoksen erityisen suunnitelmallisesti ja keräsi sen avulla huomattavan määrän rahaa.

Hovioikeuden mukaan lisäksi rikoksella loukattiin vakavasti luottamusta yleishyödyllisiin keräyksiin. Monet ihmiset kertoivat oikeudessa, etteivät he enää koskaan osallistu mihinkään keräyksiin.

Laakson omistama telemarkkinointiyhtiö Solia kauppasi puhelimitse erilaisia tuotteita vuosina 2002-2005 Syöpäsairaiden tuki ry:n puolesta. Laakso oli yhdistyksen perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Pehmonalleja, kalentereita ja kirjeensulkijoita osti ja rahaa lahjoitti yli 56000 ihmistä. Kansalaiset antoivat rahaa 2,5 miljoonaa, josta vain hyvin pieni osa päätyi syöpäsairaiden avustuksiin.

Yksi hovioikeudenneuvos olisi langettanut Laaksolle puolitoista vuotta ehdollista vankeutta.

Syyttäjä tyytyväinen

Syyttäjä Jaakko Tapala oli tyytyväinen tuomioon.

- Hovioikeuden tuomio oli loistava syyksiluetun rikoksen osalta ja tulee varmasti ohjaamaan oikeuskäytäntöä, koska ns. massarikokset, jossa on satoja ja tuhansia rikoksen uhreja, tulevat yleistymään. Kyse on uudesta ilmiöstä.

Tapala löysi myös moitittavaa hovioikeuden ratkaisusta.

- Hyödyn osalta, minusta on väärin, että rikoksella saatua hyötyä ei korvata kokonaan valtiolle, vähennettynä huijattuen vaatimilla rahoilla. Rikollinen toiminta ei saa nauttia tavallisen yrittäjän suojaa, mikä oikeuttaa kulujen vähennykseen. Se olisi loputon oravapyörä etsiä kulujen todellisia kohteita ja mahdolliset jatkorikokset ehtisivät vanheta.

- Tuomio antaa kärjistäen joissakin tapauksissa mahdollisuuden, että joku rikollinen business-mies maksaisi niin sanottuja yhtiön kuluja vaikka oman mummonsa hallinnoimalle säätiölle, joka harjoittaa taas niin sanottua. hyväntekeväisyyttä. Se, mikä tulee rikollisen kukkaroon, on hyöty ja rikollinen päättää, miten rahat käyttää. Tässä tapauksessa rahoja käytettiin kuluihin, että voitiin jatkaa rikollista toimintaa, Tapala toteaa.

Katso tästä Netti-tv:stä poliisitutkintaan johtaneet Jussi Erosen jutut Syöpäsairaiden tuki ry:n tapauksesta vuodelta 2005.

Jutun muita vaiheita:

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.