Mainos

Syyte: Kaupunginvaltuutettu vuokrasi asuntoa prostituoiduille - 600 euroa viikosta

Syyttäjä vaatii vaasalaiselle kaupunginvaltuutetulle ehdotonta vankeutta törkeästä parituksesta.

Haastehakemuksen mukaan kaupunginvaltuutettu Risto Helin on vuokrannut Vaasassa sijaitsevaa asuntoa virolaisille prostituoiduille. Asunnon viikkovuokra oli 600 euroa eli 25 000 euroa vuodessa.

Syyttäjän mukaan Helin on ollut keskeinen toimija tarjoamalla asuntoa aktiivisesti prostituoiduille, huolehtinut naisten kuljetuksesta Vaasan rautatieasemalta asunnolle, ohjeistanut heitä sekä ottanut vastaan maksut vuokrista.

Toiminta on ollut kokonaisuutta arvotellen törkeä, koska toiminta on kestänyt pitkään, se on ollut laajuudeltaan merkittävää ja asunnon vuokraus on jatkunut vielä rikostutkinnan aikana. Asuntoa oli vuokrattu prostituoiduille vuosina kesäkuusta 2012 huhtikuuhun 2014.

Samassa jutussa on syytettynä myös kaksi naista, joista toinen hallinnoi asuntoa. Toinen naisista oli puolestaan laatinut virolaisnaisille työvuorolistat sekä keksinyt heille peitetarinan, jotta toiminta ei paljastuisi. 

Kaikkiaan jutussa on saatu rikoshyötynä yli 68 000 euroa. 

Juttu liittyy keskusrikospoliisin tutkimaan laajaan paritusvyyhteen. Useampi henkilö osallistui paritusrinkiin, jolla oli hallussaan kymmeniä asuntoja eri puolilta Suomea.

Julkisuudessa natsisympatioistaan

Helin ilmoitti MTV Uutisille tammikuun lopussa kiistävänsä syytteen, mutta kieltäytyi muuten kommentoimasta asiaa.

Entinen perussuomalaisten valtuutettu Helin on ollut aiemmin julkisuudessa muun muassa natsisympatioistaan.

Hän lahjoitti paikalliselle uusnatsien kerholle Hitler-aiheisen kellon. Tämän vuoksi hän sai vaasalaisten perussuomalaisten ryhmältä varoituksen keväällä 2013.

MTV Uutiset kertoi elokuussa 2013 Heliniä vastaan kohdistetusta vakavasta paritusepäilystä.

Pian uutisen jälkeen Helin ilmoitti julkisuuteen eroavansa perussuomalaisista ja perustavansa oman valtuustoryhmän. Hän on Ryhmä Helin -nimisen valtuustoryhmän ainut edustaja.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.