Mainos

Syytetty: ”En ole ollut Aarnion bulvaani"

- Olen toiminut aina itsenäisesti. Jokaisen päätöksen olen tehnyt itse. Ei niihin ole vaikuttanut Aarnio tai kukaan muukaan, 37-vuotias oikeustieteen ylioppilas vakuutti oikeussalissa.

Tästä kiistämisestä huolimatta 37-vuotias kuvasi Jari Aarnion roolin Trevocin ympärillä huomattavasti laajemmaksi kuin mitä Aarnio on itse kertonut.

Mies on syytteessä muun muassa törkeästä petoksesta, jossa syyttäjän mukaan erehdytettiin Helsingin poliisilaitos ostamaan Trevocin valmistamia laitteita.

Syyttäjän käsitys on se, että 37-vuotias toimi bulvaanina ja auttoi Aarniota häivyttämään tämän omistuksen Trevocissa.

Syyttäjä vaatii miehelle yli kahden vuoden vankeusrangaistusta.

”Aarnio tunsi rikollispomon siskon”

Useamman tunnin kestäneen kuulemisen aikana mies kertoi, että Aarnio puuhasi aktiivisesti erilaisissa kuvioissa mukana.

37-vuotias kertoi Aarnion pyytäneen häntä Trevociin sijoittamassa olleen Instian asiamieheksi ja hän kirjoitti erilaisia asiakirjoja Aarniolle.

Miehen käsitys oli se, että Aarnio tunsi rikollispomon siskon, joka omisti Instian. Yksi asiakirjoista antoi tosiasiallisen vallan Instiassa sitoumuksen haltijalle.

- Aluksi siihen kirjoitettiin Aarnion nimi, mutta hän halusi sen pois.

Mies kertoi antaneensa paperin Aarniolle ja saaneensa sen pari päivää myöhemmin allekirjoitettuna takaisin.

Aarnio on kiistänyt tuntevansa rikollispomon siskoa tai omistaneensa Instiaa.

Lopulta vuonna 2011 mies päätyi ostamaan rikollispomon siskolta Instian ja myös Trevocin hallitukseen. Mies lainasi Aarniolta kauppaan 50000 euroa. Tuolloin 37-vuotias ja Aarnio tekivät sitoumuksen, jonka mukaan Aarniolla oli oikeus ostaa Instia.

- Aarnio oli ystäväni ja luotin häneen.

Mies sanoi, ettei näistä sopimuksista kerrottu Trevocin Pasi Patamalle tai supomiehelle.

”Esteellisyydestä puhuttiin”

Mies kertoi varmistaneensa Aarniolta, että tällä ei ole poliisissa mitään asemaa Trevocin tuotteiden hankinnassa. - Keskustelimme tästä Aarnion kanssa.

37-vuotiaan mukaan poliisi ja muut viranomaiset päätyivät Trevocin laitteisiin, koska ne olivat niin hyviä.

Mikä oli Aarnion asema Trevocissa? miehen oma asianajaja Tuula Ylinen kysyi.

- Mulle se näyttäytyi sillä tavalla, että sillä valtaa on. Mielipiteillä oli merkitystä. Se oli sellainen vakioasema. Ei siitä keskusteltu.

Syntyikö se valta Instian omistuksen kautta?

- Ei. Olen itse tehnyt kaikki päätökset.

Jos - siis jos - Aarnio on toiminut esteellisenä, niin oletko edesauttanut sitä?

- En ole mielestäni edesauttanut sitä.

"Stoori"

Lopulta alkuvuodesta 2013 miehestä haluttiin päästä eroon.

Esitutkinnan tekstiviestien mukaan Aarnio, Patama ja supomies järjestivät näytelmän, "stoorin", jossa keppihevosena käytettiin suojelupoliisia.

- Aarnio vei minua kuin litran mittaa, mutta että muutkin.

37-vuotiaalle kerrottiin, että hänen pitää lähteä, koska viranomaiskaupat muuten kaatuvat. Suojelupoliisissa oli muka syntynyt epäluottamus häneen.

- Kun luin esitutkinnasta näistä tekstiviesteistä, että muistakaa alakuloinen ilme, niin se tuntuu absurdilta edelleen.

Miehen mukaan häntä kusetettiin epärehellisesti.

Kritiikkiä esitutkinnasta

37-vuotias ihmetteli useaan otteeseen sitä, että syyttäjä tukeutui kysymyksissä esitutkintavastauksiin

- Ei niitä voi tulkita kuin piru Raamattua. Kuulusteluissa pitää muistella vuosien takaisia asioita ilman asiakirjoja. Nukut huonosti ja koko ajan on stressitila.

Mies kertoi myös, ettei aluksi luottanut keskusrikospoliisin tutkintaan, koska Aarnio oli kertonut krp:n jahtaavan Aarniota.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.