Mainos

Syyttäjä: Aarnio yritti paeta kiinniottoa 2013

Syyttäjä Pihla Keto-Huovisen mukaan Jari Aarnio onnistui pakenemaan kiinniottotilanteessa marraskuussa 2013 häntä kiinniottamaan tulleita poliiseja. Hän oli karussa muutaman minuutin ennen kuin jäi uudestaan kiinni.

Aarnio-tutkinta oli 12. marraskuuta 2013 edennyt siihen tilanteeseen, että Jari Aarnio oli päätetty ottaa kiinni.

Toistakymmentä poliisia väijyi häntä kotinsa lähellä Helsingin Pasilassa aikaisin aamulla.

Syyttäjän mukaan Aarnio oli huomannut poliisit ja pinkaissut pakoon. Poliisit lähtivät perään.

Hän löytyi ovisyvennyksestä muutamaa minuuttia myöhemmin.

- Silloin epäiltiin, että Aarnio olisi hävittänyt puhelimen, mutta sellaista ei löytynyt, Keto-Huovinen sanoi oikeudenkäynnin tauolla.

Aarnion asianajajan mukaan mitään pakoa ei tapahtunut, vaan Aarnio oli vain juossut sateen takia.

Asia tuli ilmi syyttäjän asiaesittelyssä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.