Mainos

Syyttäjä: Miestä ammuttiin asunnolla ja hänet jätettiin kuolemaan tienposkeen

Käräjillä on tänään alettu puida Kouvolassa kuolemaan johtanutta ampumatapausta. Kahta miestä syytetään oikeudessa murhasta.

Syyttäjän mukaan uhri vietiin toisen miehen asunnosta autoon ja hänet jätettiin tienposkeen.

– (Epäillyt) ovat vieneet (uhrin) eteiseen, missä toinen vastaajista on ampunut (uhria) pistoolilla olkapäähän tämän vastustellessa vapaudenriistoa, syyttäjä kuvaa käsitystään tapahtuneesta haastehakemuksessa.

Todistajia kuullaan oikeudessa muun muassa teon motiivista, joka ei suoraan selviä haastehakemuksesta.

Syyttäjä vaatii miehille elinkautista vankeusrangaistusta. Toinen miehistä on myöntänyt tappaneensa uhrin ampumalla

"Lyötiin nyrkkiraudalla tai sormuksilla"

Syyttäjän mukaan uhria lyötiin nyrkkiraudalla tai sormuksilla varustetulla nyrkillä useita kertoja päähän ennen ampumista. Toinen epäillyistä piti syyttäjän mukaan pistoolia kädessään ja kehotti muita asunnossa olleita olemaan puuttumatta tapahtumiin.

Toinen syytetyistä on myöntänyt lyöneensä miestä.  
Uhri kuoli saamiinsa rintakehän ampumavammoihin ja verenvuotoihin.

– Tappo on tehty vakaasti harkiten vastaajien yhteistä suunnitelmaa noudattaen. Lisäksi tappo on tehty erityisen raa'alla tai julmalla tavalla ottaen huomioon pitkittynyt tekotapa ja päättäväisyyttä sekä kylmäverisyyttä osoittava useiden laukausten ampuminen lähietäisyydeltä selkään, syyttäjä sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.