Mainos

Syyttäjä vaatii huumejutussa yhteensä 221 vuotta vankeutta

Syyttäjä Erkki Huhtala vaatii isossa huumejutussa vastaajille yhteensä 221 vuotta vankeutta. Syytettyjä jutussa on kolmekymmentä. Viidelle vaaditaan maksimia eli 13 vuoden vankeutta.

Espoon käräjäoikeudessa alkoi ison huumejutun käsittely valmisteluistunnolla.

Kyse on keskusrikospoliisin tutkimasta tapauksesta, jossa Suomen ja Hollannin poliisit onnistuivat takavarikoimaan suuren määrä huumausaineita. Hollannissa löytyi 1800 kiloa hasista. Suomessa löytyi 15 kiloa amfetamiinia ja 10 000 ekstaasitablettia. Puolan poliisi takavarikoi samanlaisen Suomeen tarkoitetun erän.

Juttuun nivoutuu myös Subutex-pillereiden salakuljetus.

Tablettikaupassa käytettiin niin sanottuja postilaatikkoautoja. Niitä oli parkkeerattu vuorotellen mm. Helsingin Myllypuroon ja Kontulaan sekä Espoon Latokaskeen.

Kuriirit toimittivat postilla tulleita huumeita autoihin, joista ostajat kävivät niitä noutamassa.

Amfetamiinia ja ekstaasia tuotiin autoissa Hollannista.

Suurin osa vastaajista on ulkomaalaisia. Joukossa on muutaman suomalaisen lisäksi, Ranskan, Belgian, Hollannin, Viron, Liettuan, Somalian, Egyptin, Irakin sekä Iranin kansalaisia. 

Jutussa on mm. hollantilaisia syytettyjä, eikä Suomesta oikeuden mukaan löydy tulkkeja heille. Yksi joudutaan tuomaan Hollannista Suomeen.

Salissa ahdasta

Oikeudenkäynti on poikkeuksellisen iso. Espoon käräjäoikeus joutui myös miettimään missä se mahdutaan istumaan.

Oikeuden laskelmien mukaan eräässä vaiheessa jutun 30 syytetystä olisi paikalla 25, joiden lisäksi tulee 25 asianajajaa, 10 tulkkia, ryhmä poliiseja sekä tietysti yleisöä. Espoon käräjäoikeuden suurimmassa salissa on varsinaisesti 30 paikkaa.

Vaihtoehtona oli Vantaan vankilan voimistelusali.

- Se on niin epäinhimillistä, yksi asianajajista sanoi. - Siellä oli viimeksi 15 astetta ja kaikilla oli talvitakit.

Toinen asianajaja muisteli, että ruokakin on huonoa. Kolmas totesi, ettei puhelintakaan saa pitää mukana.

Neljäs sanoi äänen hukkuvan voimistelusalissa.

- Voisiko vankilanjohtajalta pyytää, että laittaa lämmityksen päälle, yksi juristeista totesi.

- Miellyttävämpää olisi ottaa tänne lisätuoleja ja -pöytiä, Espoota puolusteltiin.

- Mutta kuinka täällä ilma riittää. Siellä on kylmä, mutta sentään ilmaa.

Käräjäoikeus päätti istua juttua kuitenkin Espoossa ahtaudesta huolimatta.

- Laittakaa sitten mahdollisimman vähän päälle ja ottakaa juomapullot mukaan, puheenjohtaja Outi Nokso-Koivisto totesi.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.