Mainos

Syyttäjälle huomautuksia Talvivaara-käräjillä – videolla Perän avustajakin kritisoi

Talvivaara-oikeudenkäynnissä syyttäjä on saanut tänään useita huomautuksia oikeuden puheenjohtajalta.

Oikeuden puheenjohtaja joutui Kajaanin käräjäoikeudessa meneillään olevassa Talvivaara -oikeudenkäynnissä huomauttamaan syyttäjää useita kertoja kysymysten vaikeaselkoisuudesta, kun kuultavana oli toimitusjohtaja Pekka Perä.

Asiaan puuttui salissa myös Perän avustaja, asianajaja Markus Kokko.

– Tuntui että siellä kuultiin enemmän syyttäjää kuin Perää, Kokko kritisoi jälkeenpäin MTV Uutisille.

Jutussa on syytettyinä kaikkiaan neljä Talvivaaran kaivoksen johtohenkilöä, joita epäillään törkeästä ympäristön turmelemisesta. Oikeudenkäynti on jatkunut tänään Pekka Perän kuulemisella.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.