Mainos

Taksi paloi ryöstön päätteeksi Pirkanmaalla

Kaksi miestä ryösti taksin Pälkäneellä Pirkanmaalla torstain ja perjantain välisenä yönä.

Pirkanmaan poliisin mukaan miehet ryöstivät pälkäneläisen taksin kello kahden ja kolmen välillä uhkaamalla sen kuljettajaa puukolla. Kuljettaja jättäytyi poliisin mukaan suosiolla kyydistä ja vahvasti humalaiset miehet anastivat auton.

Taksi ja sen anastaneet miehet löytyivät myöhemmin Valkeakosken puolelta. Auto paloi käyttökelvottomaksi. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Poliisi on ottanut kiinni teosta epäillyt noin 40- ja 20-vuotiaat ulkopaikkakuntalaiset miehet. He ovat tutkinnanjohtaja Jussi Pilviön mukaan myöntäneet teon, mutta sen motiivista ei ole vielä tietoa.

Miehiä epäillään törkeästä ryöstöstä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.