Mainos

Tällaisia ovat vangitut ruotsalaiset uusnatsit – merkittävä rooli sivullisten pahoinpitelyssä

Tiistaina Jyväskylän mellakoiden seurauksena vangitut ruotsalaismiehet ovat aktiivisia Ruotsin uusnatsijärjestö SMR:n jäseniä. Miehet vangittiin epäiltyinä väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta ja pahoinpitelystä.

Kahden ruotsalaisen lisäksi ainoastaan yhtä vangittua suomalaista epäillään pahoinpitelystä. Näyttäisi siis, että ruotsalaiset ovat olleet merkittävässä roolissa kahden miehen ja yhden naisen pahoinpitelyssä.

Toinen vangituista, 31-vuotias mies, on ruotsalaisen uusnatsijärjestö SMR:n Mälarinlaakson paikallisosaston johtaja. MTV Uutisten tietojen mukaan hän on ollut virkavallan kanssa tekemisissä useasti aiemminkin. Hän asuu Nykvarnin kunnassa noin 50 kilometrin päässä Tukholmasta.

Paikallisjohtaja sai maaliskuussa kahdeksan kuukauden vankilatuomion osallistuttuaan SMR:n hyökkäykseen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Tukholman ulkopuolella joulukuussa 2013. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä on valitettu korkeimpaan oikeuteen.

Tämän vuoden helmikuussa hän oli mukana, kun SMR kaavaili hyökkäystä ruotsalaislehti Expressenin toimitukseen. Järjestön aktivistit kokoontuivat toimituksen ulkopuolelle pian lehden julkaistua artikkelin SMR:stä. Autossa heillä oli mukanaan useita veitsiä.

Toinen vangituista aktiivijäsen

Toinen vangituista kuulu SMR:n johtoon, vaikkakin hän on ollut todella aktiivinen jäsen parin vuoden ajan. Tukholmassa asuvalla 24-vuotiaalla miehellä ei ole rikostaustaa, mutta MTV Uutisten tietojen mukaan hänet määrättiin muutamaksi päiväksi pakkohoitoon vuonna 2013. Miehen psykiatri pelkäsi hänen voivan satuttavan itseään.

Molemmat vangitut ovat olleet aktiivisia kirjoittajia järjestön propagandaa levittävällä nettisivustolla.

Vangittujen lisäksi paikalla Jyväskylässä oli myös SMR:n Tukholman osaston johtaja. Poliisi otti hänetkin kiinni lauantaina, mutta vapautti hänet sunnuntaina.

Kahden ruotsalaisen lisäksi Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona viisi suomalaismiestä. Heistä kaikkien vangitsemisvaatimuksessa oli väkivaltaiseen mellakkaan osallistuminen. Yhdellä vangitsemisvaatimuksessa oli lisäksi pahoinpitely, toisella virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, kolmannella väkivaltaisen mellakan johtaminen ja neljännellä väkivaltaisen mellakan johtaminen sekä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

Suomalaismiehet ovat 21–25-vuotiaita.

MTV Uutiset ei julkaise tuomittujen nimiä tai kuvia, koska tapauksesta ei ole annettu vielä tuomioita.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.