Mainos

Tampereen Nekalan surmista murhasyytteet

Nuorukaisia syytetään kahdesta murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Kaksi saa lisäksi syytteet törkeästä tuhotyöstä.

Neljä nuorta miestä saa murhasyytteet Tampereen Nekalan kaupunginosassa kesällä tapahtuneesta kaksoissurmasta. Oikeuskäsittely alkaa 18. tammikuuta Tampereen käräjäoikeudessa.

Kaksi vanhinta syytettyä olivat tekoaikaan 21-vuotiaita. Nuorempien iät olivat 17 ja 19 vuotta. Johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen kertoo syyttävänsä nuorukaisia kahdesta murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Kahta syytetään lisäksi törkeästä tuhotyöstä.

Nekalassa asuneet isä ja poika surmattiin kotonaan yöllä 21. elokuuta. Isä oli 58-vuotias ja poika 33-vuotias. Verityön jälkeen miesten asunto sytytettiin tuleen.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.