Mainos

Tampereen poliisi varoittaa ryöstöjengeistä

Tampereen rikospoliisi kehottaa ihmisiä olemaan ryöstöjengien vuoksi valppaina. Kännykät ja lompakot kannattaa pitää näkymättömissä ja varkaiden ulottumattomissa. Öisin ei kannata liikkua yksin, ei ainakaan vahvasti humaltuneena.

- Näin voi omalla toiminnallaan välttää joutumasta rikoksen uhriksi ja olla herättämättä huomiota, kuvaa rikoskomisario Jari Luoto.

Poliisin kehotuksen taustalla on Tampereella viime aikoina tapahtuneet ryöstöt. Loppuviikosta ryöstettiin nuorehko mies, samoin perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Uhrit ovat olleet yksin liikkeellä ja heidät on myös pahoinpidelty.

Uhrit ovat kuvailleet tekijät noin parikymppisiksi muutaman miehen ryhmäksi. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, ettei liikkeellä ole sama ryhmä. Toisen tekijöinä epäillään olevan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.

Tampereella on ryöstetty viime aikoina lompakoita myös päiväsaikaan. Uhreina ovat olleet lähinnä iäkkäät naiset. Ryöstöt ovat tapahtuneet aseman lähistöllä. Uhreihin ei näissä tapauksessa ole käytetty väkivaltaa. Poliisi epäilee näiden tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.