Mainos

Tampereen Tesoman murhaajaa jahdataan yhä – poliisi kerää taas dna-näytteitä alueen miehiltä

Sisä-Suomen poliisi aloittaa keskiviikkona operaation, jolla se kerää Tampereen Tesoman murhaan liittyen lähes 200 dna-näytettä Tesoman alueella asuvilta nuorilta miehiltä.

– Ovelta ovelle mennään, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen kuvailee operaatiota MTV Uutisille.

Tesomalla joulukuun lopussa 2014 tapahtunut henkirikos on selvittämättä. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä alueella surmayönä liikkuneesta kolmikosta.

Kolmikko tallentui Tesoman liikekeskuksen valvontakameraan hetkeä ennen henkirikosta. Videolta näkyy, että nuoret tulivat liikekeskukselle etelästä eli Raholan kaupunginosasta päin.

Poliisi ei ota kantaa siihen, onko mieskolmikko tai joku heistä epäiltynä murhaan.

– Sitä ei voi sanoa, mutta epäilyksiä se tietysti herättää, kun aikaa on kulunut eikä heitä ole tavoitettu Tutkinnassa päästään jo pitkälle, kun heidät tunnistetaan, Kinnunen sanoo.

Silminnäkijät ovat kertoneet nähneensä "huppariporukan" kevyen liikenteen väylällä juuri ennen murhaa.

DNA-jäljitys alkaa keskiviikkona

Vuonna 1972 syntynyt kahden lapsen isä Petri Salonen löydettiin surmattuna aamulla 29. joulukuuta 2014 Tesoman valtaväylän kevyen liikenteen väylältä. Salonen puukotettiin kuoliaaksi, kun hän oli palaamassa tupakanhakureissulta kotiinsa.

Poliisilla on hallussaan murha-aseena ollut veitsi ja tekijän dna-näyte. 

Tähän mennessä poliisi on kerännyt lähes 800 alueen miesasukkaan dna. Testejä on tehty aiemmin 15–45 -vuotiaille miehille. 

– Keskiviikkona aloitamme kuudennen operaation dna-näytteiden keräämisessä. Yläikäraja tiputetaan 25–30 -vuoteen, Kinnunen sanoo.

Näytteitä otetaan ainakin Tesoman alueella, mutta sen enempää poliisi ei asiasta etukäteen kerro. 

Vaikka henkirikos on yhä pimeänä, Kinnunen ei ole menettänyt toivoaan.

– Tutkinta etenee mutta hyvin hitaasti. Paljon on vielä tehtävää.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.