Mainos

Tamperelaisnainen ammuttiin, kun poliisi oli jo paikalla

Poliisi yritti neuvotella naisen aviomiehen kanssa puhelimitse, mutta tämä tarttui silti aseeseen. Mies antautui surman jälkeen poliisille.

Tampereella eilisiltana tapahtunut henkirikos sattui poliisin tultua jo paikalle. Keski-ikäinen nainen ammuttiin vajaat puoli tuntia ensimmäisen poliispartion saapumisen jälkeen.

Poliisi sai hätäkeskuksesta hieman kello puoli yhdeksän jälkeen hälytyksen pariskunnan välisestä riidasta Pispalassa. Ilmoituksessa ei kerrottu, että riidassa olisi mukana aseita. Kuitenkin kohta paikalle tulon jälkeen poliisipartio oli nähnyt asunnon sisällä miehen, jolla oli ase kädessään.

Poliisi kertoo tämän jälkeen saaneensa puhelimitse yhteyden mieheen ja yrittäneensä rauhoittaa tilanteen. 59-vuotias mies yritettiin saada antautumaan poliisille ilman vastarintaa, mutta neuvotteluista huolimatta hänen epäillään tarttuneen aseeseen ja surmanneen vaimonsa. 56-vuotias vaimo sai surmansa hieman ennen kello puolta kymmentä.

Mies antautui poliisille heti veriteon jälkeen, ja häntä epäillään taposta. Poliisin mukaan mies on alustavissa puhutteluissa tunnustanut teon.

- Hän on siihen suuntaan kertonut, että hän on teon takana, vahvistaa tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hannu Kallioniemi.

Evakuointia ei tarvittu

Tapahtuma-aikaan asunnossa oli paikalla perheen täysi-ikäinen poika, mutta poliisin alustavan tiedon mukaan hän pääsi asunnosta ulos ennen kuin asunnossa ammuttiin. Poliisin mukaan poikaan ei kohdistunut väkivaltaa tai sillä uhkailua. Myöskään epäilty ei loukkaantunut.

Tapauksen vuoksi paikalle hälytetyt poliisipartiot piirittivät asunnon ja valmistautuivat evakuoimaan lähinaapureita, mutta evakuointia ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Kukaan asunnon ulkopuolella ollut ei joutunut vaaraan.

Poliisi ei kerro, millainen surma-ase oli tai onko siihen ollut lupa. Hälytys tuli, kun perheen poika soitti ystävälleen ja hän edelleen poliisille.

Taposta epäillyn miehen kuulustelut aloitettiin tänään. Teon motiivista ei ole toistaiseksi tietoa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.