Mainos

Tapanilan joukkoraiskaus: Epäiltyjä esitetään vangittavaksi - nuorimmat vasta 15-vuotiaita

Helsingin poliisi esittää viittä nuorta vangittavaksi Helsingin Tapanilassa maanantai-iltana tapahtuneesta raiskauksesta.

Asiaa koskeva istunto pidetään huomenna iltapäivällä.

Viittä poikaa epäillään törkeästä raiskauksesta. Vain yksi epäillyistä on täysi-ikäinen, nuorimmat epäillyistä ovat vasta 15-vuotiaita.

Poliisin mukaan poikajoukko ahdisteli naista lähijunassa ja raiskasi tämän junasta poistumisen jälkeen. Muutamat silminnäkijät ovat kertoneet ahdisteluun liittyviä havaintojaan, ja tapahtumien kulku on poliisille selvä.

Osa pojista on ollut aiemmin tekemisissä poliisin kanssa.

– (Näissä tapauksissa) kyse ei kuitenkaan ole ollut seksuaalirikoksista, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyri Hiltunen sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.