Mainos

Tässäkö on Aarnion oikea käsi?

Esitutkintamateriaalin mukaan Jari Aarnio oli merkittävässä roolissa paitsi niin sanotussa tynnyrihuumejutussa, myös aina vuoteen 2013 jatkuneessa huumekaupassa.

Yhtenä yhteistyökumppanina toimi esitutkinnan mukaan törkeästä huumausainerikoksesta epäilty 43-vuotias nainen, joka kertoi toimineensa Aarnion ohjeiden mukaan.

Hänen epäillään hankkineen Aarniolle kontakteja Hollantiin jo 2000-luvun alussa. Aarnio on kiistänyt pitäneensä naiseen säännöllisesti yhteyttä ja myös kaikki yhteytensä tynnyrijuttuun tai muuten huumausainerikoksiin.

Pitkä historia Aarnion kanssa

Nainen oli huumebisneksessä jo 1990-luvulla. Hänet tuomittiin huumausainerikoksesta vuonna 1997. Hän oli tuolloin mukana Hollannista tapahtuneessa salakuljetuksessa ja hänen roolinsa oli luovuttaa huumausainetta täynnä olevat autot kuriireille Suomeen kuljetusta varten.

Esitutkinnan mukaan nainen tapasi Aarnion jo 2000-luvun alussa. Tällöin Aarnio oli kysynyt mahdollisuudesta järjestää hasista Suomeen. Nainen oli kertonut, että hänellä on edelleen kontakteja.

Näitä Aarnio olikin epäilyjen mukaan naisen avulla hankkinut vuosina 2002-2011. Naisen rooli oli hoitaa neuvottelut Hollannin päässä Aarnion ohjeiden mukaan. Nainen oli asunut pitkään Hollannissa ja työskennellyt coffee shopissa, joten hän tunsi hasislaadut.

Nainen: ei liity tynnyrijuttuun

Esitutkinnan mukaan Aarnion rooli tynnyrijutussa oli yhteydenpito vastaanoton järjestelyistä vastanneisiin Raine Sievälään ja Keijo Vilhuseen sekä Hollannin päässä tuntemattomaan hasiserien epäiltyyn toimittajaan. Sievälä tuomittiin tynnyrijutussa yli 12 vuoden vankeusrangaistukseen ja Vilhunen on nyt epäiltynä.

Naisen rooli taas esitutkinnan mukaan oli toimia yhteydessä Aarnioon ja jakelijoihin sekä Hollannin päähän hasiksen toimittajiin.

Järjestelyt Aarnion kanssa eivät naisen mukaan kuitenkaan mitenkään liittyneet tynnyrijuttuun. Hänen mukaansa viimeiset Aarniolle annetut tiedot Hollannin kontakteista olivat vuodelta 2004-2005.

Hän kertoi sopineensa tuolloin hollantilaisten kumppanien kanssa, että jättäytyy pois toiminnasta. Suomen pään toimijat jäivät naiselle hänen kertomansa mukaan vieraiksi.

Nainen kertoi myöhemmin kuitenkin myös järjestäneensä Aarniolle kontaktin Hollantiin taas vuonna 2011.

Käytetyt puhelimet rikottiin

Esitutkinnasta käy ilmi, että naisen puhelin paikannettiin usein lähelle ”Pasilan miehen” prepaid-liittymää. 

Yhteydenpidon katsotaan jatkuneen vuodesta 2002 aina loppuvuoteen 2013. Se päättyi pari päivää ennen Aarnion kiinniottoa.

Naisella oli esitutkinnan mukaan noina vuosina kymmeniä puhelinlaitteita ja lähes sata prepaid-liittymää pelkästään Aarnion kanssa yhteydenpitoon. Kuulustelussa hän kertoi rikkoneensa nuo puhelimet ja liittymät käytön jälkeen. Aarnio oli myös naisen kertoman mukaan muistuttanut että puhelimet pitää hävittää ja mieluiten myös lähettää joku ”teinityttö” ostamaan uusi puhelin, koska ainakin Helsingin keskustan liikkeissä on valvontakamerat.

Ennen vuotta 2006 ja vuodesta 2012 alkaen yheydenpitoa tapahtui myös Aarnion virkapuhelimeen.

Aarnio puolestaan sanoo kuulusteluissa, että ei ole juuri pitänyt yhteyttä naiseen eikä muista milloin viimeksi. Hän ei myöskään sano olleensa säännöllisesti yhteydessä Hollantiin.

Aarnio suojeli naista muilta poliiseilta?

Aarnion epäillään pyrkimään suojelemaan naista esimerkiksi vuonna 2013 tämän jäätyä kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta. Esitutkinnan mukaan Aarnio järjesti niin, että juttu siirrettiin Helsingin huumepoliisille.

Naiselta takavarikoidut rahat palautettiin hänelle.

Yhteydet Hollantiin jatkuivat vielä vuonna 2013?

Jari Aarnion epäillään jatkaneen yhteydenpitoa Hollantiin vielä vuonna 2013. Esitutkinnan mukaan näin tapahtui sekä tekstiviesteillä että sähköpostitse hotmail-osoitteeseen.

Aarnion epäillään vielä vuoden 2013 lokakuussa etsineen naisen kautta henkilöä, joka voisi korvata salakuljetustoiminnasta poistuneen tekijän. Esitutkinnan mukaan tarkoitus olisi ollut kuljettaa 50-100 kilon hasiseriä Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen. 

Nyt epäillään, että toiminta oli jatkunut kaksi vuotta ilman että kukaan oli jäänyt kiinni. Aarnion epäillään löytäneen sopivan henkilön ilman naisen apua hieman ennen kiinniottoaan marraskuussa 2013. Aarnio itse on pitänyt tätä huume-epäilyä epämääräisenä ja täysin perusteettomana. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.