Mainos

Teatterinjohtaja teki Oulun huumeilmiannon

Oulun kaupunginteatterin huumeratsiaan johtaneen ilmiannon tehnyt teatterinjohtaja Ahti Ahonen sanoo pyytäneensä tutkintaa kuultuaan epäilystä muulta henkilökunnalta.

- Talossa oli syntynyt epäily, ja me otimme yhteyden poliisiin ja pyysimme tutkintaa, jotta epäilys voidaan kirkastaa. Valitettavasti etsinnän seurauksena talosta löytyi sitten jotakin, Ahonen kertoo MTV3:n uutisille.

Oulun poliisin mukaan kaupunginteatterin teknisistä tiloista on löytynyt muutamia kymmeniä grammoja kannabista. Ratsia rakennukseen tehtiin toissapäivänä.

Teatterin määräaikainen tekninen työntekijä on myöntänyt poliisille kasvattaneensa ja käyttäneensä kannabista.

Teatterinjohtaja Ahonen sanoo talossa noudatettavan nollatoleranssia kaikkiin päihteisiin.

- Ei kukaan saa esiintyä humalassa töissä, mutta vielä vähemmän sitten muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, teatterinjohtaja toteaa ja pitää tapausta erittäin valitettavana.

Ahonen tyrmää huhut, joiden mukaan teatterissa esitettävässä Elokuu-näytelmässä olisi poltettu kannabista.

- Meillä on siinä käytössä yrttisavukkeita, ja minun käsittääkseni ne eivät ole kannabista.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.