Mainos

Tehdaspalon sytyttäjä kolmeksi vuodeksi vankilaan

Mies kiisti syyllistyneensä tehtaan polttamiseen. Hänet on tuomittu ennenkin tulipalojen sytyttämisestä.

Kuopion käräjäoikeus tuomitsi kuopiolaisen miehen kolmeksi vuodeksi vankilaan törkeästä vahingonteosta.

Tuomittu 30-vuotias sytytti käräjäoikeuden mukaan viime keväänä tulipalon, joka aiheutti noin miljoonan euron vahingot keittiöpinnoitetehtaalle.

Tehdas tuhoutui pahoin öisessä palossa huhtikuun puolivälissä Petosen kaupunginosassa. Tehtaan toiminta jouduttiin palon vuoksi keskeyttämään.

Poliisin tutkimusten mukaan palo sai alkunsa rakennuksen vieressä olleesta jäteastiasta. Siitä palo levisi ulkokautta kattorakenteisiin ja edelleen rakennuksen sisätiloihin.

Mies kiisti syyllistyneensä tehtaan polttamiseen. Hänet on tuomittu aiemminkin tulipalojen tahallisesta sytyttämisestä.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.