Mainos

Teinipoika heilui retkikirveen kanssa Raisiossa – poliisi joutui taltuttamaan sähkölamauttimella

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii viime viikon keskiviikkona Raision keskustassa tapahtunutta vakavaa rikosta.

Poliisin mukaan välikohtaus alkoi, kun naantalilainen vuonna 1999 syntynyt nuori mies oli käynyt ostamassa Raision keskustassa sijainneesta myymälästä pienen retkikirveen.

Kirveen ostettuaan nuori oli alkanut käyttäytymään uhkaavasti aukiolla olleita ihmisiä kohtaan. Aukiolla oli tapahtuma-aikaan lukuisia ihmisiä, mutta poliisin mukaan ilmeisesti ulkomaalaisvastaisuuden vuoksi, pojan vihan kohteiksi valikoitui kolme ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista yksi oli nuori. Kukaan henkilöistä ei saanut tilanteessa vammoja.

Nuori mies ehti hajottaa kirveellä yhden liikehuoneiston ikkunan ennen kuin poliisi ennätti paikalle. Kiinniottotilanteessa poika oli suunnannut suuttumuksensa poliiseja kohtaan muun muassa heittäen kirveen poliiseja kohti, kuitenkaan osumatta virkamiehiin. Lisäksi poika oli rimpuillut ja lyönyt poliiseja.

Poliisin mukaan tilanteessa jouduttiin käyttämään OC-sumutinta ja sähkölamautinta. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa käytetyistä voimakeinoista ja kiinniotetun vastarinnasta huolimatta.

Poliisi tutkii välikohtausta rikosnimikkeillä törkeän pahoinpitelyn yritys, kaksi laitonta uhkausta, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja vahingonteko.

Nuori mies vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tutkittaviin rikoksiin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.