Mainos

Tekaistuilla remonteilla jättikorvauksia vakuutusyhtiöltä

Huijattiinko vakuutusyhtiö Tapiolalta korvauksia tekemättömistä ja ylihintaisista remonteista? Tämän selvittely alkoi tänään Espoon käräjäoikeudessa. Syytteessä on myös kaksi Tapiolan omaa vahinkotarkastajaa.

Syyttäjä vaatii kahdeksalle miehelle ehdotonta vankeutta tässä remonttilaskutukseen liittyvässä petos- ja lahjusvyyhdessä. Syyttäjän mukaan rakennusyritykset laskuttivat vakuutusyhtiö Tapiolalta ylisuuria ja osin perusteettomia remonttilaskuja.

Rikoksista epäillyt kaksi Tapiolan vahinkotarkastajaa ohjasivat syytteen mukaan remontteja syytteessä oleville yrityksille. Lisäksi epäiltynä on muun muassa kuusi rakennusyritysten edustajaa.

Vastaajat kiistävät

Vastaajat ovat kiistäneet syytteet pääosin. Ylilaskutusta ei heidän mukaansa ole tapahtunut, vaan kaikki työt on tehty.

Kyse on noin puolesta miljoonasta eurosta.

Juttua puidaan käräjäoikeudessa pitkälti kevääseen.

(MTV3 - STT)

Katso Jarkko Sipilän juttu (Seitsemän uutiset 18.1.2012)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.