Mainos

Telakkatyöntekijöiden soppa paisuu: "Miten johtaja ei tiennyt työsyrjintäepäilystä?"

Turun telakan johtajan Jari Anttilan tietämättömyys euralaisyrityksen työsyrjintäepäilystä kummastuttaa telakan pääluottamusmiestä Jari Aaltoa.

MTV3 Uutiset kertoi eilen, että Turun telakalla toiminutta euralaisyritystä epäillään noin 40 puolalaisen työntekijän kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä. Syyttäjä Mervi Virtanen aikoo nostaa asiasta syytteen kuukauden sisällä. Telakan johtaja ei ollut omien sanojensa mukaan asiasta tietoinen.

– Kyllä minua kummastuttaa suuresti tämä asia. Olemme käsitelleet asiaa kolmesti harmaan talouden työryhmässämme. Paikalla on ollut johtohenkilökuntaa, kuten myös työntekijöitä. Vielä tämän lisäksi olen kertonut asiasta henkilökohtaisesti telakan johtajalle. On se kumma, jos tieto alakerrasta ei ole siirtynyt yläkertaan, pääluottamusmies Aalto kertoo.

Aallon mukaan Turun telakka ei kuitenkaan puuttunut työsyrjintäepäilyyn siinä pelossa, että telakka "menettäisi tärkeän euralaisyrityksen".

– Kyseisellä yrityksellä on monopoliasema omalla toimialallaan. Kai tässä on pelätty yrityksen yhteistyön menettämistä, Aalto selvittää.

Kymmenien tuhansien korvausvaateet

Lounais-Suomen aluehallintovirasto teki vuosien 2008-2010 kolme tarkistuskäyntiä työsyrjinnästä epäillyn euralaisyrityksen tiloihin. Viraston tarkastaja kiinnitti huomiota esimerkiksi siihen, ettei 40 puolalaista työntekijää kohdeltu tasapuolisesti ja kaikille ei maksettu sunnuntaikorvauksia. Myös ylityötuntien korvauksissa ja vuosilomien myöntämisissä oli moitittavaa.

Syyttäjän mukaan töitä on teetetty lisäksi yli sallitun työ- ja tuntimäärän. Puolalaiset työntekijät hakevat kymmenien tuhansien eurojen korvaussummaa.

– Nettopalkka ei ole kuitenkaan huomattavasti poikennut työehtosopimuksesta, Virtanen kertoo MTV3 Uutisille.

Euralaisyrityksen toimitusjohtaja kiistää yritykseen kohdistuvan syrjintäepäilyn. Turun telakan johtajalla Jari Anttilalla ei ollut tänään aikaa kommentoida MTV3 Uutisille pääluottamusmiehen syytöksiä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.