Mainos

Tien penkalta löydettiin ruumis – poliisi tehnyt pidätyksiä

Poliisi on pidättänyt kymenlaaksolaisia miehiä, joita epäillään Kouvolan Valkealassa viime viikolla tapahtuneesta nuoren miehen murhasta. 

Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho Keskusrikospoliisista ei lähde tarkentamaan pidätettyjen miesten lukumäärää. Yksi murhasta epäilty mies on tavoittamatta, ja hänet on etsintäkuulutettu.

– Jo tämä on paljon kerrottu. Täytyy muistaa, että meillä on yksi mies tavoittamatta eikä lisätietoa voi antaa julkisuuteen tutkintaa vaarantamatta, Huhta-aho sanoo MTV Uutisille.

Keskusrikospoliisin mukaan tapahtumien kulku on onnistuttu selvittämään pääpiirteissään.

Ohikulkijat löysivät nuoren miehen ruumiin viime viikon torstainaamuna tien vierestä. Poliisin mukaan ruumis on heitetty autosta tien poskeen.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.