Mainos

Tietokoneen korjaajaa epäillään Vanhasen kuvavarkaudesta

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) tietokoneelta on kopioitu kuva, ja poliisi tutkii asiaa viestintäsalaisuuden loukkauksena, kertoo poliisin talousrikosyksikön päällikkö Ilkka Koskimäki MTV3:n uutisille.

Kuva on viety mahdollisesti Vanhasen virkasähköpostista, kertoo valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen.

7 päivää -lehti kertoi ensimmäisenä, että pääministerin tietokoneelta on viety kuva, jossa on Vanhanen sekä kansanedustaja Merikukka Forsius.

Härkönen kertoo, että tieto asiasta tuli viime syksynä, jolloin kuvaa oli yritetty myydä eteenpäin. Härkösen mukaan tietokoneen korjaajaa epäillään valokuvan varastamisesta. Valtioneuvostossa tietokoneiden huolto on ulkoistettu. Kyseisen firman edustaja on käynyt korjaamassa pääministerin tietokonetta ja ilmeisesti siinä yhteydessä vienyt kuvan.

Härkösen mukaan kyseinen henkilö ei enää ole firman palveluksessa, eikä hän ollut aiemmin syyllistynyt vastaavaan tekoon.

- Kaikkien tämän firman työntekijöiden taustat on tarkistettu huolellisesti eli ei ollut syytä epäillä ketään, sanoo Härkönen.

Pääministerin virkahuoneessa ja tietokoneessa on paljon myös valtionsalaisuuksia. Valtioneuvosto ei kuitenkaan aio tapahtuneen vuoksi palkata pääministerille omaa tietokoneenkorjaajaa talon sisältä.

- Sama firma käy edelleen korjaamassa koneet, mutta nyt mukana on aina myös valtioneuvoston oma työntekijä valvomassa tilannetta, kertoo Härkönen.

Talousrikosyksikön päällikköIlkka Koskimäki ei halua kertoa tutkinnan yksityiskohdista

- Minulla on tarkka käsitys siitä, miten kuva on varastettu, mutten tutkinnallisista syistä halua nyt kertoa enempää, Koskimäki sanoo.

Ilmeisesti poliisi ei epäile suuren luokan tietomurtoa.

- Meillä on joka päivä enemmän tai vähemmän tutkittavia asioita - ei tämä isoimpia tutkittavia asioita tällä hetkellä ole, sanoo Koskimäki.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.