Mainos

Tietoturvaviranomainen: Verkkohuijarit kansainvälisistä rikollisliigoista

Viestintäviraston tietoturva-ammattilaisen mukaan verkkopankkeihin iskevät poikkeuksetta kansainväliset rikollisliigat.

Erityisasiantuntija Jussi Eronen Viestintävirastosta täsmentää, että verkkopankkihyökkäyksissä ei yleensä isketä pankkeihin, vaan yksityishenkilön tietokoneeseen. Tämä tapahtuu useimmiten niin, että koneeseen asennetaan esimerkiksi sähköpostiviestin avustuksella ohjelma, joka verkkopankkia käytettäessä ohjaa maksun rikollisten tilille oikean saajan sijaan. Pankkitunnuksia on myös kalasteltu suoraan esimerkiksi poliisin nimissä.

Erosen mukaan tekijät ovat tänä päivänä kansainvälisiä liigoja, joita on erittäin hankala jäljittää.

– Liigat toimivat maailmanlaajuisesti, ja saamiemme tietojen mukaan melko samankaltaisesti. Siksi on syytä epäillä, että rikosten taustalla ovat usein samat tekijät.

Viestintävirastosta ei esitetä suoria arvioita rikollisliigojen maantieteellisestä sijainnista. Erosen mukaan jäljet johtavat kuitenkin itään.

– Entisen itäblokin maat ovat nousseet esiin keskusteluissa. Mutta me emme Viestintävirastossa selvitä rikoksia, se kuuluu poliisille, kuittaa tietoturva-ammattilainen Jussi Eronen.

MTV Uutiset kertoi aiemmin kuluneella viikolla, että suomalaisiin verkkopankkeihin kohdistuu laaja hyökkäysuhka vielä ennen joulua.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.