Mainos

Tiilikaisen rikosepäily syyteharkintaan ennen juhannusta

Imatralaisen pitopalveluyrityksen kirjanpito on jäänyt tekemättä kahdelta viimeiseltä vuodelta. Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen oli yrityksen hallituksen jäsen.

Kansanedustaja Kimmo Tiilikaista (kesk.) koskeva talousrikosepäily siirtyy syyteharkintaan juhannuksen alla, arvioi Kouvolan poliisi.

Jutun tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Timo Kaunismäki kertoo, että Tiilikaisen lisäksi kahta muuta henkilöä epäillään kirjanpitorikoksesta ja velallisen epärehellisyydestä.

- Juttu sinänsä on varsin pieni. Velallisen epärehellisyydessä kyse on alle 10 000 eurosta, hän sanoi.

Tiilikainen oli hallituksen jäsenenä imatralaisessa pitopalveluyrityksessä, jonka toiminta päättyi konkurssiin alkuvuodesta 2005. Tiilikainen itse kertoo eronneensa tehtävästä jo maaliskuussa 2003, mutta yrityksen toimintaan jääneet henkilöt eivät toimittaneet tietoa kaupparekisteriin. Tieto meni kaupparekisteriin vasta vuoden kuluttua Tiilikaisen itsensä ilmoittamana.

Yrityksen kirjanpito oli jätetty tekemättä kahdelta viimeiseltä vuodelta.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.