Mainos

Toimittajaa uhattiin ja herjattiin raiskausuutisen jälkeen - valtakunnansyyttäjä aloitti tutkinnan

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on päättänyt aloittaa esitutkinnan toimittajaan kohdistuneista epäillyistä kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista.

Uhkaavat ja herjaavat puhelut ja tekstiviestit alkoivat sen jälkeen, kun toimittaja oli viime marraskuussa tehnyt uutisen raiskauksesta.  

Paikallinen syyttäjä määräsi aiemmin esitutkinnan lopetettavaksi. Perusteena oli se, että epäillyt teot olivat vähäisiä. Asiasta kuitenkin kanneltiin valtakunnansyyttäjänvirastolle.

Valtakunnansyyttäjä Nissisen mukaan on yleisen edun mukaista, että epäillyt uhkailut tutkitaan. Hän viittaa päätöksessään parjauskampanjoihin, joita toimittajia kohtaan on viime aikoina esiintynyt.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.