Mainos

Töölön matkatoimiston konkurssista lisää syytteitä

Töölön matkatoimiston konkurssista nousee lisää syytteitä. Valtakunnansyyttäjänvirasto on määrännyt nostettavaksi kahdelle tilintarkastajalle syytteen avunannosta törkeään kirjanpitorikokseen.

Valtakunnansyyttäjänvirasto katsoo, että tilintarkastajien olisi pitänyt havaita vuosina 2002-2003 kirjanpidossa olleet virheet. Näiden vuosien tilinpäätöksiin oli muun muassa kirjattu väärin velkoja ja merkitty liian suuria saamisia.

Aiemmin kihlakunnansyyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Tilintarkastajat saivat kuitenkin keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnalta huomautuksen hyvän tilintarkastustavan vastaisesta menettelystä.

Suomen suurimpiin matkatoimistoihin kuulunut Töölön matkatoimisto meni konkurssiin vuonna 2005. Yhtiö kertoi konkurssin syyksi taloudelliset väärinkäytökset.

Jutussa on tähän saakka noussut syyte myös yhtiön entiselle pääomistajalle ja hallituksen puheenjohtajalle, entiselle talousjohtajalle ja entiselle pääkirjanpitäjälle.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.