Mainos

Törkeä ryöstö Lahdessa - poliisi kaipaa apua

Iäkäs nainen ryöstettiin törkeästi vappuaattona Lahdessa ennen aamuviittä. Teossa käytettiin niin rajua väkivaltaa, että nainen on edelleen sairaalahoidossa.

Poliisi epäilee teon tekijöiksi kahta miestä, joita ei kuitenkaan ole saatu kiinni. Poliisi kaipaakin yleisön apua rikoksen selvittämisessä.

Vuonna -42 syntynyt nainen oli lähtenyt tapansa mukaisesti aamulenkille ennen muiden heräämistä. Isomäenkadulla kulkiessaan hänen perässään oli ollut kaksi miestä, jotka olivat keskustelleet taksista. Naisen havaintojen mukaan miehet olivat tulleet ravintola Villiruusun suunnasta.

Nikkarinkadun ja Isomäenkadun risteyksessä toinen miehistä oli tarttunut kiinni naiseen, kaatanut hänet maahan ja potkinut häntä kasvoihin. Naiselta oli anastettu reppu selästä ja avaimet taskusta.

Kasvoluiden murtumia saanut nainen oli päässyt kävelemään kotipihalleen, mistä hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Alueella reilua kahta tuntia aiemmin oli yksi tuntomerkkeihin sopiva mies seurannut ja käynyt kiinni nuorempaan naiseen, joka pääsi pakenemaan miehen otteesta.

Tapauksesta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä numeroon 071-8737495.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.